

Eilinen maanantain sadealue ei ole jäämässä viikon ainoaksi, vaan sateita riittää jokaiselle lähipäivälle. Alkuun Lapissa tosin on varsin poutaista ja taivas on selkeä. Maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys on tuttuun tapaan runsasta ja paikoin satelee vähän vettä tai räntää.
Tänään tiistai-iltapäivällä seuraava sadealue saapuu maan pohjoisosan ylle lännestä. Länsirannikollakin tulee joitain sadekuuroja, mutta illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana lumisade voi suuressa osassa Lappia olla ajoittain sakeaa ja lunta kertyä jopa 10 senttimetriä lisää. Pohjoiseen onkin annettu varoituksia huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä tiistai-illasta alkaen.
Lumisadealue pyyhkäisee keskiviikkoyön ja aamun aikana koko Pohjois-Suomen yli. Päivällä harmaa pilvipeite istuu tiukassa; lähinnä paikoin Lapissa taivas voi vähän pilkahdella pilvien lomasta. Sadealueen jälkipuolella sää lauhtuu koko maassa ja lämpötilan nollaraja kiipeää ainakin Etelä-Lappiin, mahdollisesti jopa Keski-Lappiin saakka.
Etelässä ollaan aiempien päivien tapaan viiden lämpöasteen molemmin puolin, Pohjois-Lapissa pakkasta voi olla lähes 10 astetta.
Torstaina nollaraja on vielä Etelä-Lapin tienoilla. Pilvisyys on runsasta, Lapissa voi olla osin selkeä taivas. Pohjoisessa päivä on pääosin poutainen, maan etelä- ja keskiosassa tulee heikkoja vesi- tai räntäsateita.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun