

Joensuulaisten yrittäjäveljesten Joni ja Kalle Ranisen asiakaspalvelukonsepti rakennettiin ennalta tehtävän hinnoittelun periaatteella. Siinä asiakas saa jo tilatessaan tiedot työn kustannuksista.
”Ennakkotiedon saaminen tilatun työn kokonaiskustannuksista on monille asiakkaille todella tärkeää”, Joni Raninen kertoo.
Tärkeää on myös se, että asiakkaat voivat luottaa ennakkohinnoittelun pitävän kutinsa.
Yrittäjältä itseltään ennalta hinnoittaminen vaatii tietämystä töiden todellisesta kestosta ja kustannuksista.
”Alussa muutamia keikkoja laskettiin hieman alakanttiin. Näistä kuitenkin opittiin nopeasti ja säädettiin hinnoittelua sen mukaan.”
”Alussa muutamia keikkoja laskettiin hieman alakanttiin. Näistä kuitenkin opittiin nopeasti ja säädettiin hinnoittelua sen mukaan.”
Asiakkailla on halutessaan mahdollisuus myös itse laskea ennalta PihaStartti oy:n verkkosivuilla työn ohjehinnoittelun pohjalta kertyvät kustannukset.
”Tämä on toiminut hyvin ja siinä säästyy aikaa niin meiltä kuin asiakkaalta”, Kalle Raninen sanoo.
Kaikkea ei aina voi kuitenkaan tarkasti hinnoitella pelkästään netin tai puhelimen kautta. Monet asiakkaat ovat tottuneet siihen, että toimija käy paikan päällä kartoittamassa työn ja sen perusteella tehdään sitten tarjous.

Yleisimpiä kesäkauden töitä ovat pensasaitojen leikkaukset, räystäskourujen puhdistukset ja nurmikonhoidot. Asiakkaina on omakotitalojen omistajien lisäksi taloyhtiöitä. Työt painottuvat Joensuuhun ja lähialueille.
Ennen yrityksen perustamista Joni Ranisella, 34, oli jo aiempaa yrityskokemusta. Kalle Ranisella, 26, oli puolestaan kokemusta kiinteistöhoidon puolelta.
Yrityksen perustaminen osakeyhtiömuotoisena oli itsestään selvä ratkaisu. Kalle sai uutena yrittäjänä yrityksen perustamiseen myös starttirahaa.
”Osakeyhtiössä vastuut saatiin jaettua hyvin ja riskinhallinta on järkevämpää.”

Yrittäjien tehtävät jaettiin oman osaamisen ja kokemuksen mukaisesti siten, että Joni hoitaa markkinointi- ja myyntipuolen. Kalle puolestaan liikkuu kentällä käytännön töissä ja Joni tulee tarpeen mukaan apuun.
Räystäskourujen puhdistukset hoidetaan maasta käsin suurtehoimurilla, jolla ylletään 13 metrin korkeuteen asti ja sen ansiosta katolla kiipeily jää vähemmälle.
”Ennen suurtehoimurin hankintaa räystäskourujen puhdistukset olivat haastavia varsinkin erikoisilla kattorakenteilla”, Kalle Raninen kertoo.
Ränni-imuri onkin ollut eniten käytössä ollut laite. Pensasleikkurilla sekä ruohonleikkurilla ja raivaussahalla on ollut myös käyttöä.
”Ennen suurtehoimurin hankintaa räystäskourujen puhdistukset olivat haastavia varsinkin erikoisilla kattorakenteilla.”
Tilaustöiden pituus vaihtelee puolesta tunnista päivän mittaisiin töihin. Yleisimmät työkohteet ovat parin tunnin mittaisia.
Vähälumisen talven ja aikaisen kevääntulon takia palveluvalikoimaan kuuluvia kattolumitöitä ei ollut tänä vuonna lainkaan. Talven vähälumisuuteen oli osin varauduttu ennalta ja talven aika käytettiin kesäajan ja tulevaisuuden suunnitteluun.
Asiakastapaamiset ovat yrittäjäveljesten mukaan parasta työssä. Ne tekevät työkohteista mielenkiintoisia ja jälkikäteen muistettavia. Työkohteita Joensuun seudulla riittää etenkin vanhoilla omakotitaloalueilla.
Myös väestön ikääntymisellä on oma merkityksensä.
”Työn suorittamisen jälkeen jäädään joskus asiakkaan luo myös kahville ja jutellaan niitä näitä.”
Yrityksen tarjoamien mökkitalkkaripalvelujen kysyntä on toistaiseksi jäänyt vähäiseksi. Sen kehittäminen ei myöskään ole päätavoitteena.
Asiakastyytyväisyys on yrittäjille avainasia.
”Jos asiakkaalle jää hyvä ensikokemus tehdystä työstä, hän ottaa uudelleen yhteyttä.”
Joensuu, Hammaslahti
Yrittäjät Joni ja Kalle Raninen 2025
Pihanhoitotyöt, pensasaitojen leikkaukset, rännien puhdistus, nurmikon hoito, lumityöt