• Sunnuntaina neuvoa-antava kansanäänestys: Kaskisissa otetaan kantaa kuntaliitokseen

    Äänioikeutetuilta kaskislaisilta kysytään: ”Hyväksytkö Kaskisten ja Närpiön kaupunkien välisen kuntaliitoksen?"
    Jos kuntaliitos toteutuu, uuden kaupungin vaakunaksi tulee Närpiön vaakuna. Kaskisten vaakuna (oik.) poistuu käytöstä.
    Jos kuntaliitos toteutuu, uuden kaupungin vaakunaksi tulee Närpiön vaakuna. Kaskisten vaakuna (oik.) poistuu käytöstä. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    27.9.201922:04
    Antti Kantola

    Kaskisissa Pohjanmaalla järjestetään sunnuntaina 29.9. neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys. Äänestyksen aiheena on Kaskisten ja Närpiön kuntaliitos.

    Äänioikeutetut kaskislaiset saavat ottaa kantaa kysymykseen: ”Hyväksytkö Kaskisten ja Närpiön kaupunkien välisen kuntaliitoksen yhdistymissopimusehdotuksen ja sen liitteiden mukaisesti?”

    Sopimusehdotuksessa esitetään, että strategisen kuntaliitoksen avulla perustetaan 1.1.2021 uusi kunta, jonka nimi on Närpiö, ruotsiksi Närpes. Uuden kunnan kuntamuodoksi valitaan kaupunki. Vaakunaksi tulee Närpiön vaakuna.

    Lopullisesti kuntaliitoksesta päättävät Kaskisten ja Närpiön kaupunginvaltuustot omissa kokouksissaan, jotka pidetään 18.11.2019.

    Yleisten vaalien tapaista ennakkoäänestystä ei Kaskisissa ole järjestetty. Ennakkoon on kuitenkin voinut äänestää kirjeitse. Kansanäänestys kiinnostaa, jo viime viikon perjantaihin mennessä 37 prosenttia äänioikeutetuista oli äänestänyt.

    Kaskinen on asukasluvultaan Suomen pienin kaupunki. Asukkaita on noin 1 270. Närpiön asukasluku on noin 9 500.

    Kaskisten kunnallisveroprosentti on 22, Närpiön 21.

    Artikkelin aiheet
    Kaskinen
    Närpiö
    kuntaliitos
    kansanäänestys
    paikallishallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria