

Suurimmat hallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset suhtautuvat myönteisesti oppilaiden puhelimien käytön rajoittamiseen koulupäivien aikana. Opetus- ja kulttuuriministeriössä aletaan syksyllä valmistella lakia asian tiimoilla.

”Hallitusohjelman mukaisesti asiaa pitää edistää. On vähän ihmeellistä, ettei lakia ole vielä edistetty”, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jani Mäkelä toteaa sohaisten hallituskumppani RKP:tä.
Petteri Orpon (kok.) hallituksen opetusministeri on nimittäin RKP:n Anders Adlercreutz. Häntä ennen tehtävässä toimi europarlamentaarikoksi siirtynyt Anna-Maja Henriksson.

Mäkelä huomauttaa, että puhelinten käyttöä on jo rajoitettu monissa kouluissa.
”Moninkin paikoin matkapuhelimia on kielletty oppitunneilla, mutta valtakunnallisesti tarvitaan yhtenäinen käytäntö asiassa. Jos kouluissa nähdään tarkoituksenmukaiseksi kännyköiden käytön kielto myös välitunneilla, sen pitäisi olla mahdollista.”
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Anderssonin mukaan RKP kannattaa puhelinrajoituksia kouluissa.
”Kuten opetusministeri Adlercreutz on aiemmin todennut, että kännyköiden käytön rajoittaminen kouluissa vaatii toimia. Emme tässä vaiheessa sulje pois eri keinoja puuttua älypuhelinten käytön rajoittamiseen.”
Perussuomalaisten arvostelua Andersson hämmästelee.
”En ymmärrä kritiikkiä. Asia etenee hallitusohjelman mukaisesti ja tulevaa esitystä valmistellaan parhaillaan opetusministeriössä. Ja uusi opetusministeri on hyvin selkeästi viestinyt asia tärkeyden.”
”Kännyköiden häiritsevä käyttö oppitunneilla on ongelma, johon monet opettajat ovat toivoneet nykyistä lainsäädäntöä parempia toimivaltuuksia puuttua.” Matias Marttinen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan lainsäädännön uudistaminen on tarpeen puhelinten käytön rajoittamisessa.
”Kännyköiden häiritsevä käyttö oppitunneilla on ongelma, johon monet opettajat ovat toivoneet nykyistä lainsäädäntöä parempia toimivaltuuksia puuttua. Kokoomuksen mielestä nämä toimivaltuudet tarvitaan, jotta lasten ja nuorten aikaa oppimiseen sekä opettajien aikaa opettamiseen voidaan lisätä.”
Suurin oppositiopuolue SDP ei kannata varauksetta puhelinkieltoa kuluissa.
”On selvää, että kouluihin tarvitaan lisää keinoja, joilla oppiminen ja työrauha voidaan turvata. Esimerkiksi satunnaiskokeilu koulujen kännykkäkiellosta olisi hyödyllinen kaikille ja toisi tärkeää tietoa päätöksenteon perustaksi”, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoo.

SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen on aiemmin ilmoittanut, ettei kannata puhelinten käytön rajoittamista lailla opetustilanteissa.
”Esimerkiksi satunnaiskokeilu koulujen kännykkäkiellosta olisi hyödyllinen kaikille ja toisi tärkeää tietoa päätöksenteon perustaksi.” Tytti Tuppurainen
Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen näyttää kännykkäkiellolle vihreää valoa.

”Kannatamme keskustassa koulujen kännykkäkieltoa. Tutkimusten ja opettajakunnalta saatujen viestien mukaan kännykät aiheuttavat häiriöitä koulunkäyntiin, vaikeuttavat keskittymistä ja ovat myös yksi alusta koulukiusaamiselle”, Kaikkonen kommentoi.
”Kannustamme hallitusta etenemään ripeästi, jotta kouluihin saadaan kännykkärauha.”
Oppositiopuolue vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne katsoo, että kouluihin tarvitaan lainsäädäntöä suitsimaan puhelinten käyttöä.
”Koulut on perusteltua rauhoittaa kännyköiltä. Vaikuttaa siltä, että uutta lainsäädäntöä tarvitaan tilanteen selkeyttämiseksi kouluissa, joissa päätökset viime kädessä kannattaa tehdä.”

Hallituspuolue kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman katsoo nykyisen tilanteen puhelinten käytön suhteen olevan kouluissa liian tulkinnanvarainen.
”Lain tulisi olla niin yksiselitteinen, ettei tulkinnanvaraisuutta tule, ja siksi on etsittävä lisäkeinoja. On puhuttu täyskiellosta. On syytä selvittää, mitä se tarkoittaa käytännössä.”