• Rodoksen maastopalot ovat tuplanneet suomalaisten matkustusilmoitusten määrän

    Matkustusilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista. Etenkin kriisitilanteessa se on kanava, jonka kautta ministeriö voi viestiä saarella oleville suomalaisille.
    Rodoksen viranomaiset ilmoittivat lauantaina yhteensä 30 000 ihmisen siirtyneen palojen takia asuin- tai majoituspaikastaan. Kuvituskuva.
    Rodoksen viranomaiset ilmoittivat lauantaina yhteensä 30 000 ihmisen siirtyneen palojen takia asuin- tai majoituspaikastaan. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Ympäristö
    23.7.202313:30
    STT–

    Kreikan Rodos-saarella viime päivinä riehuneet maastopalot ovat saaneet suomalaismatkailijat ilmoittamaan oleskelustaan Suomen ulkoministeriölle.

    Ulkoministeriön konsuli Helena Häkäri Ateenan suurlähetystöstä kertoi sunnuntaina aamulla STT:lle, että reilut 700 suomalaista on tehnyt ulkoministeriölle matkustusilmoituksen Rodokselle. Vielä eilen illalla luku oli noin 300.

    Ulkoministeriö kehottaa Rodoksella olevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen.

    ”Se on se kanava, mitä kautta ministeriö voi viestiä saarella oleville”, Häkäri kertoo.

    Matkustusilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista. Ulkoministeriöllä ei ole tietoa, paljonko Rodoksella oleilee suomalaisia, jotka eivät ole tehneet matkustusilmoitusta.

    Ulkoministeriön tietojen mukaan suomalaisia ei ole hengenvaarassa maastopalojen takia. Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita ja ilmoittamaan tilanteesta läheisilleen.

    Kreikan viranomaiset evakuoivat turisteja kohti saaren pohjoisosaa, Suomen ulkoministeriö sanoi lauantaina Twitterissä.

    Mediatietojen mukaan evakuoidut on viety turvallisemmille rannoille. Kolme rannikkovartioston alusta on saattanut ihmisiä kuljettaneita yksityisaluksia. Lisäksi Kreikan puolustusvoimien alus oli menossa paikalle.

    Maastopalot ovat levinneet lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Rodoksella entisestään. Tämän vuoksi ihmisiä joudutaan evakuoimaan entistä laajemmalta alueelta. Maastopalot ovat riehuneet Rodoksella jo lähes viikon ajan.

    Ulkoministeriö kehottaa Rodoksella olevia suomalaisia hakeutumaan saaren pohjoisosiin.

    Matkatoimistot Tui Finland ja Aurinkomatkat kertoivat STT:lle lauantaina, että suomalaisia oli tuolloin evakuoitu yli 150. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n kertoi, että noin 250–300 ruotsalaista turistia evakuoidaan.

    Rodoksella valmistaudutaan mahdollisesti evakuoimaan 1  200 ihmistä Pefkin, Lindosin ja Kalathosin kylistä maastopalojen takia, kertoi paikallisen palokunnan tiedottaja Vassilis Varthakogiannis Skai TV:lle lauantai-iltana.

    ”Tämä ei ole tulipalo, joka on ohi huomenna tai ylihuomenna. Se aiheuttaa huolta useiden päivien ajan”, tiedottaja sanoi.

    Rodoksen viranomaiset ilmoittivat lauantaina yhteensä 30  000 ihmisen siirtyneen palojen takia asuin- tai majoituspaikastaan. Maan pääkaupungissa Ateenassa ulkoministeriö sanoi aktivoineensa kriisinhallintayksikön helpottaakseen ulkomaalaisten kansalaisten evakuointia.

    Kovan kuumuuden odotetaan jatkuvan Kreikassa. Meteorologit ovat varoittaneet, että lämpötila voi nousta 45 asteeseen.

    Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

    Lisää aiheesta
    • Rodoksen viranomaiset ilmoittivat lauantaina yhteensä 30 000 ihmisen siirtyneen palojen takia asuin- tai majoituspaikastaan. LEHTIKUVA.

      Ympäristö | Rodoksella evakuoinnit maastopalo-alueilta jatkuvat: "Tämä ei ole tulipalo, joka on ohi huomenna tai ylihuomenna"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä