• Elokuun viimeinen viikko alkaa sateisissa merkeissä

    Suomeen saapuu matalapaine, joka tuo mukanaan sateita lähes koko maahan.
    Kuva: Ilmatieteenlaitos
    Uutiset|Luonto
    28.8.202307:20
    Jani Sorsa & Petri Hoppula

    Melko voimakas matalapaine liikkuu tänään maanantaina maan eteläosan yli pohjoiseen. Matalapaineeseen liittyy runsaita sateita, jotka painottuvat vahvasti maan länsiosaan. Lännessä sademäärä on maanantaina laajalti yli 20 millimetriä, paikoin jopa yli 50 millimetriä. Maan itäosassa kertymät jäävät pääosin alle 20 millimetriin. Tuulen suhteen tilanne on päinvastainen, sillä matalapaineeseen liittyvät tuulenpuuskat painottuvat selvästi maan itäosaan. Idässä puuskalukemat yltänevät paikoin yli 15 m/s lukemiin, ja lyhyet sähkökatkokset ovat mahdollisia haja-asutusalueilla.

    Tiistaina sateet siirtyvät maan pohjoisosaan selvästi heikentyneinä. Maan etelä- ja keskiosassa tiistaipäivä on poutainen ja enimmäkseen puolipilvinen, mutta melko tuulinen. Keskiviikon osalta sääennuste on toistaiseksi varsin epävarma, mutta etelästä on mahdollisesti leviämässä jälleen uusia sateita, mahdollisesti myös ukkosia.

    Sää on ajankohtaan nähden varsin lämmintä. Päivälämpötila on 15 ja 21 asteen välillä, Lapissa on tosin tiistaina hieman viileämpää. Myös yölämpötilat ovat keskimääräistä korkeampia, ja laajalti pysytäänkin vielä 10 asteen yläpuolella.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Jani Sorsa ja Petri Hoppula

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    matalapaine
    sade
    ilmasto
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle