Kevään ja kesän aikana elvytys on tehnyt voimalla paluun talouspoliittiseen keskusteluun, kun säästöpolitiikka taas on joutunut kyseenalaiseksi.
Finanssikriisin alkunäytöksessä vuonna 2009 elvytys oli suuressa roolissa ja elvytyspaketteja kasattiin lähes joka maassa. Elvytyksen uskottiin kantavan talouden pahimman kriisin yli. Suomessakin hallitus todisteli pakettinsa olevan Euroopan suurimpia.
Suunta kuitenkin kääntyi hyvin nopeasti. Talouden lamaantuminen lisäsi kaikissa maissa julkisia menoja ja vähensi tuloja. Julkisen talouden alijäämät revähtivät ja julkisen velan taakka alkoi kasvaa nopeasti.
Jo ennestään heikossa kunnossa olevat maat joutuivat nopeasti ongelmiin rahoitusmarkkinoilla. Euroopan ”ongelmamaiden” valtionlainojen korot lähtivätkin nousuun vuoden 2010 aikana.
Euroopassa elvytyksen tilalle talouspolitiikassa tuli austerity, säästöpolitiikka.
Ensinnäkin säästöpolitiikka nähtiin välttämättömänä pakkona. Rahoitusmarkkinat eivät olleet enää halukkaita rahoittamaan kriisimaiden velkaantumista.
Mutta säästöpolitiikka nähtiin myös talouskasvulle välttämättömänä. Taloustieteellinen tutkimus näytti osoittavan, että korkealla julkisella velalla on erittäin haitallinen vaikutus talouskasvuun.
Säästöpolitiikka on kuitenkin menettänyt vakavasti uskottavuutta kuluvan vuoden aikana. Näyttö julkisen velan haitallisuudesta talouskasvulle on osoittautunut aikaisempaa käsitystä selvästi heikommaksi. Säästöpolitiikalla ei ole onnistuttu Euroopassa kääntämään velkaa laskuun. Lisäksi elvytystä koko ajan harjoittanut Yhdysvallat on selvinnyt finanssikriisistä selvästi Eurooppaa paremmin.
Kannattaisiko meidän siis uudestaan kääntää kelkka ja aloittaa elvytys?
Valitettavasti Suomi on pieni avotalous, jolla ei ole omaa valuuttaa ja keskuspankkia. Näillä tekijöillä on vaikutusta sekä elvytyksen tehoon että elvytysmahdollisuuksiin.
Pienessä avotaloudessa suurempi osa elvytyksestä valuu väistämättä ulkomaille kuin Yhdysvaltojen kaltaisessa suuressa taloudessa. Lisäksi pienen, yhteisvaluutassa mukana olevan maan kyky selvitä veloistaan asetetaan rahoitusmarkkinoilla nopeammin kyseenalaiseksi.
Suomessa poliitikkojen keskuudessa onkin saanut kannatusta niin sanottu täsmäelvytys. Käytetään vain vähän rahaa, mutta tehokkaisiin kohteisiin. Todellisuudessa muutaman sadan miljoonan elvytyksellä ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta talouskehitykseen, oli elvytys miten tarkkaan kohdistettua tahansa.
Jotta elvytyksellä olisi vaikutusta, täytyisi sen koon olla prosentteja suhteessa bruttokansantuotteeseen. Obaman vuoden 2009 elvytys oli noin kuusi prosenttia suhteessa BKT:een.
Prosentti Suomen BKT:sta on noin kaksi miljardia. Näin suuriin elvytyspaketteihin Suomessa tuskin on uskallusta. Kieltämättä se olisi myös riskialtista pienelle yhteisvaluutassa olevalle avotaloudelle.
Euroalueen laajuisessa isossa elvytyksessä sen sijaan olisi periaatteessa järkeä ja sille olisi tarvetta. Tehokkaan elvytyksen eurotasolla estävät kuitenkin talouspolitiikan koordinaation heikkous ja yhteisvastuullisten eurovelkakirjojen puute. Epäyhtenäinen euroalue, jossa osalla maista on helposti ongelmia saada rahoitusta markkinoilta, ei pysty vaikuttavaa elvytystä toteuttamaan.