• Kuminanviejä ja pylväsvalmistaja palkittiin elämäntyöstä

    Uutiset
    5.10.201516:00
    Eija Mansikkamäki

    Jyrki Leppälä, Trans Farm Oy

    Ari Mononen, Iivari Mononen Oy

    Suomen Yrittäjät jakoivat lauantaina Sotkamossa valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä tämänvuotiset yrittäjäpalkinnot.

    Palkinnon sai tänä vuonna neljä yritystä: kokkolalainen Fineweld Oy, joensuulainen Iivari Mononen Oy, muoniolainen Lapland Hotels ja riihimäkeläinen Trans Farm Oy.

    Raadin mukaan palkittuja yrityksiä yhdistävät määrätietoinen kasvun hakeminen.

    Suomen Yrittäjien tiedotteen mukaan Iivari Mononen Oy on kolmannen polven perheyhtiö, jota johtaa perustaja Iivari Monosen lapsenlapsi Ari Mononen.

    Vuonna 1952 perustettu ja 130 henkeä työllistävä yritys valmistaa sähkö- ja televerkoissa käytettäviä tuotteita ja palveluita, esimerkiksi sähköpylväitä. Niihin kuluu vuosittain noin 100 000–150 000 kuutiota puuta.

    Vientiä on ollut yhteensä 60 eri maahan.

    Yhtiö hankki viime vuonna porvoolaisen Exsanen vahvistamaan asiantuntemusta sähkölinjojen kokonaissuunnittelusta, raivaustyöstä ja muusta teknisestä osaamisesta.

    ”Haluamme olla johtaja asiantuntijaorganisaatio”, Mononen kertoi tuolloin MT:lle (MT 11.7.2014).

    Riihimäkeläinen Trans Farm Oy taas tuottaa sopimusviljelijöiden kanssa peräti viidenneksen koko maailman kuminasta. Erityisesti saksankieliset maat ovat 25-vuotiaalle yritykselle tärkeä markkina-alue, mutta maustetta viedään myös Yhdysvaltoihin, Aasiaan ja jopa Etelä-Amerikkaan, yhteensä 45 maahan.

    Toimitusjohtaja Jyrki Leppälä kertoo tiedotteessa, että yrityksessä on onnistuttu useimmissa suurissa päätöksissä.

    ”Tämä on palkitsevaa työtä, kun lähes kaikki maailman suurimmat mausteiden käyttäjät ovat meidän asiakkaitamme.”

    Kokkolalainen Fineweld Oy on puolestaan kehittynyt yhden miehen hitsausyrityksestä sata työntekijää työllistäväksi teollisuuden investointiprojektien toteuttajaksi.

    Yrityksen perustajan ja omistajan Matti Laitisen mielestä yrittäjyydessä mahtavaa on työllistäminen: työpaikkojen tarjoaminen tuntuu paremmalta kuin raha.

    Lapland Hotels –konserniin kuuluva safariyritys Lapland Safaris osti Rovaniemen napapiirillä Joulupukin Kammaria pitävän, talousvaikeuksiin joutuneen Dianordia Oy:n osake-enemmistön.

    Hallituksen puheenjohtaja, kirurgi Pertti Yliniemi muutti urasuunnitelmiaan ja jatkoi isänsä Arvo Yliniemen työtä matkailualalla. Isä aloitti 50 vuotta sitten yhdellä hissillä, leirintäalueella ja kahvilalla. Nyt yritys on kasvanut reilusti yli satakertaiseksi.

    Palkitut valitsi lautakunta, johon kuuluu edustajia Suomen Yrittäjistä, Suomalaisen Työn Liitosta, Yksityisyrittäjäin Säätiöstä ja Fenniasta.

    Eija Mansikkamäki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    yrittäjäpalkinnot
    Suomen Yrittäjät
    Trans Farm Oy
    Iivari Mononen Oy
    yrittäjyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle