

Suomen sähkön hinta määräytyy entistä enemmän ulkomailla. Hintaan vaikuttavat toisiinsa kytkeytyneet sähkömarkkinat ja myös naapurimaiden sääolosuhteet.
Sähkönhankinnan strategiseen suunnitteluun ja riskienhallintaan erikoistuneen Mind Energyn toimitusjohtaja Louise Hahnin mukaan sähkönhinnan ennustetaan olevan 60 prosenttia korkeampi loppuvuodesta verrattuna viime vuoden loppuun.
Erityisesti vesivarastojen kuivuus Ruotsissa ja Norjassa vaikuttavat sähkön hintaan Suomessa.
”Vesitilanne on heikko sekä Etelä-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa, joten tänä vuonna odotetaan siis vähemmän vesivoimatuotantoa”, Hahn sanoo ja jatkaa, ”Olemme huolissamme, että jos kesästä tulee hyvin lämmin, se heikentää tilannetta entisestään. Tulevan talven hintaan vaikuttavat syksyn sateisuus ja geopoliittisen tilanteen heijastukset.”
Norjassa sähköstä tuotetaan noin 90 prosenttia vesivoimalla ja loput tuulivoimalla. Norja on pääasiassa sähkön nettoviejä, mutta vesivarantojen ehtymisen vuoksi vienti vähenee, mikä johtaa korkeampiin hintoihin.
Hahnin mukaan Suomen oma sähköntuotannon kokonaisuus on hyvä, koska sähköä tuotetaan erilaisilla tuotantomuodoilla.
Suomen sähkön tuotannosta vuonna 2024 ydinvoiman osuus oli 39 prosenttia, tuulivoiman 25 prosenttia ja vesivoiman 18 prosenttia.
Fossiilisten polttoaineiden osuus oli noin 3,4 prosenttia. Vaikka Suomessa käytetään verrattain vähän fossiilisia polttoaineita sähkön tuotantoon, niiden hinta voi vaikuttaa merkittävästi sähkön hintaan.
Lähi-idän tilanne ja maakaasun hinta vaikuttavat Saksan kautta. Saksassa käytetään vielä paljon fossiilisia polttoaineita.
Saksan sähkön hinnat voivat siirtyä Tanskan ja Ruotsin sähkömarkkinoiden kautta Suomeen markkinamekanismista johtuen.
Vuoden 2022 jälkeen sähkönhinta on vaihdellut paljon, koska Euroopan sähköjärjestelmä on epätasapainossa.

Suomen hintoihin voivat vaikuttaa spot-hinnan muodostuksen algoritmi, erilaiset fundamenttitekijät kuten sähkön kysyntä tai tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto sekä kysynnän ja tarjonnan epätasapaino ympäröivällä markkina-alueella.
”Sähkön tuotannon ja kulutuksen yhteensovittamisessa on suuria ongelmia. Tämä on näkynyt suurena hintojen vaihteluina sähkömarkkinoilla”, Hahn sanoo.
Hahnin mukaan Suomen oma sähköntuotannon kokonaisuus on kuitenkin hyvä, koska sähköä tuotetaan erilaisilla tuotantomuodoilla. Lisäksi Suomessa on erittäin hyvä runkoverkko.
Hahnin mukaan erityisesti yritysten kannattaa hajauttaa sähkön hankintakanaviaan hintariskin hallitsemiseksi. Esimerkiksi noin 30 prosenttia kulutuksesta voisi olla järkevää hankkia etukäteen futuurimarkkinoilta. Loput 70 prosenttia kannattaisi hankkia spot-markkinoilta tai erilaisten hankintastrategioiden yhdistelmänä.