• EU:n jäsenmaissa asutaan keskimäärin huonokuntoisemmissa asunnoissa kuin Suomessa

    Suomalaisasunnot ovat suhteellisen hyvässä kunnossa korjausvajeesta huolimatta.
    Asunnot ovat Suomessa keskimäärin hyvässä kunnossa, ja hanavesi on Euroopan parasta. Sen sijaan liikenneväyläinvestoinneissa on toivomiseen varaa.
    Asunnot ovat Suomessa keskimäärin hyvässä kunnossa, ja hanavesi on Euroopan parasta. Sen sijaan liikenneväyläinvestoinneissa on toivomiseen varaa. Kuva: Sanne Katainen, Pekka Fali, Kari Salonen
    Uutiset
    4.4.201910:00
    Kimmo Lundén

    Suomalaisten asunnot ovat eurooppalaisittain hyvässä kunnossa, sillä huonokuntoisissa asunnoissa asuu alle viisi prosenttia väestöstä. Luku on EU:n jäsenmaista paras.

    Siitä huolimatta korjaus­vaje on erittäin suuri. Merkittävä osa rakennuskannasta on asuinrakennuksia, joiden korjauksiin olisi sijoitettava 9 400 miljoonaa euroa vuoteen 2025 mennessä.

    Arvio pohjautuu Rakennetun omaisuuden tila Roti 2019 -raporttiin, joka julkistettiin maaliskuussa.

    Raportin erityisteema on kaupungistuminen. Se sisältää myös kansainvälisiä tarkasteluja – kuinka Suomi sijoittuu rakennetun ympäristön sektorilla suhteessa muihin maihin.

    Raportti luovutettiin asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.) 19. maaliskuuta.

    Rakennuksiin ja infraan on sitoutunut 83 prosenttia kiinteästä pääomakannastamme. Jokainen euro, joka investoidaan rakennettuun ympäristöön, tuottaa itsensä yli kaksinkertaisena takaisin. Käytännössä se tarkoittaa pienentyneitä logistiikka-, lämmitys-, tila- ja työvoimakustannuksia.

    Rakennuksiin on sitoutunut 45 prosenttia kansallisvarallisuudesta, eli noin 500 miljardia euroa.

    Rakennetussa ympäristössä tehtävät toimet vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen.

    Kiinteistö- ja rakentamisalalla on myös merkittävä rooli, kun vastataan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. YK:n 17 tavoitteesta ala vastaa suoraan 11:een.

    Kaupungeilla ja rakennetulla ympäristöllä on keskeinen asema myös ilmastonmuutoksen hillinnässä ja torjunnassa; yli 70 prosenttia päästöistä syntyy joko suoraan tai epäsuoraan kaupunkien ja siellä toimivien ihmisten ja yritysten toiminnoista.

    Rakennetulla ympäristöllä on keskeinen rooli hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa – yksittäisten osien optimoinnista onkin siirryttävä elinkaaren aikaiseen alueellisen kokonaisuuden optimiin.

    Rakennetun omaisuuden tila Roti on puolueeton asiantuntijoiden arvio rakennetun omaisuuden tilasta.

    Vuoden 2019 raportti perustuu yli sadan kiinteistö- ja rakentamisalan asiantuntijan näkemyksiin.

    Vertailu:

    Rakennukset:

    Suomalaisten asunnot ovat ­eurooppalaisittain hyvässä kunnossa, sillä huono­kuntoisissa asunnoissa asuu alle viisi prosenttia väestöstä.

    Liikenneverkot:

    Infrastruktuurin vuosittainen rahoitustarve on 2,3 miljardia euroa (nyt investoidaan 1,45 miljardia euroa).

    Yhdyskuntatekniikka:

    Suomessa on Euroopan paras hanaveden laatu.

    Digitaaliset ratkaisut:

    Suomi investoi digitaalisuuden edistämiseen kiinteistö- ja rakentamisalalla vuosittain kaksi miljoonaa euroa, Ruotsi 3,3 miljoonaa euroa ja Saksa 7,5 miljoonaa euroa.

    Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide:

    78 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä elinympäristöönsä (5. paras sijoitus Euroopassa) ja 83 prosenttia on tyytyväisiä viher- ja virkistysalueisiin (4.).

    Lähde: Roti 2019 -raportti

    Artikkelin aiheet
    rakennettu ympäristö
    asuminen
    Suomi
    ilmastonmuutoksen hillintä
    Roti 2019 -raportti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria