• EK tutki: Hallituksen esitykset vaikuttavat positiivisesti yli 10 000 yritykseen

    Kyselyn perusteella eniten hyötyä yrityksille on arvonlisäveron maksuperusteisesta tilityksestä, perintö- ja lahjaveron keventämisestä sekä kotitalousvähennyksen korotuksesta.
    Yli 10 000 työnantajayritystä arvioi Juha Sipilän (kuvassa) hallituksen yrittäjyyspaketin uudistukset merkittäviksi.
    Yli 10 000 työnantajayritystä arvioi Juha Sipilän (kuvassa) hallituksen yrittäjyyspaketin uudistukset merkittäviksi. 
    Uutiset
    19.10.201616:18
    Matti Tuominen

    Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) Yrittäjäpaneelille suunnatun kyselytutkimuksen mukaan noin 10 500 työnantajayritystä arvioi, että Sipilän hallituksen esittämillä niin sanotun yrittäjyyspaketin uudistuksilla olisi merkittävä vaikutus niiden toimintaedellytyksiin ja kysyntään.

    Uudistusten vaikutukset merkittäviksi arvioi 12 prosenttia kyselyn vastaajista.

    Kyselyn perusteella eniten hyötyä yrityksille on arvonlisäveron maksuperusteisesta tilityksestä, perintö- ja lahjaveron keventämisestä sekä kotitalousvähennyksen korotuksesta.

    Sen sijaan muilla yrittäjyyspaketin toimenpiteillä on kyselyn perusteella vain hyvin marginaalinen vaikutus työnantajayrittäjien toimintaan. Esimerkiksi elinkeinonharjoittajille ja henkilöyhtiöille suunnattu yrittäjävähennys ei vaikuta merkittävästi työnantajiin, joista valtaosa toimii osakeyhtiömuodossa.

    Viidennes yrittäjistä uskoo vahvasti hallituksen kykyyn tehdä yrittäjyyttä ja työllisyyttä edistäviä päätöksiä, kun yli puolet kuvaa luottamustaan heikoksi.

    Kyselyn perusteella yrittäjät odottavat hallitukselta vieläkin jämerämpää ja määrätietoisempaa otetta erityisesti normien ja sääntelyn purkamiseen.

    EK:n Yrittäjäpaneelissa on mukana noin 700 työnantajayrittäjää, joista lähes puolet vastasi syyskuun kahden viimeisen viikon aikana toteutettuun kyselyyn.

    Aineiston analysoinnissa käytettiin yrityskoon, päätoimialojen ja tavoitteiltaan erilaisten yrittäjäryhmien mukaan laskettuja painokertoimia, joilla varmistettiin aineiston edustavuus ja tulosten yleistettävyys työnantajayrittäjien perusjoukkoon.

    Artikkelin aiheet
    EK
    hallituksen esitykset
    yrittäjyys
    verouudistukset
    yritykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria