• Edustajajono avioliittokeskusteluun

    Uutiset
    21.2.201415:00
    MT toimitus

    Muutama kansanedustaja odotti aamusta saakka puheenvuoroa keskusteluun tasa-arvoisesta avioliittolaista. Vähän ennen yhtä eduskunnan kansliassa odotti kymmenkunta edustajaa.

    Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko yöpyi eduskunnan kansliassa saadakseen ensimmäisen kolmen minuutin puheenvuoron. Niikko halusi tulla varaamaan puheenvuoron ajoissa varmistaakseen vuoron heti lähetekeskustelun alkupuolelle.

    ”Tämä asia on minulle tärkeä, koska näen sen väärin markkinoituna. Nykyinen avioliittolaki leimataan sillä epätasa-arvoiseksi”, Niikko sanoi.

    Niikko kertoo yöpyneensä pienessä huoneessa makuupussin ja patjan kanssa.

    ”Ihmettelen, mistä se kaikki narina tässä rakennuksessa tukee”, hän kertaa ja sanoo nukkuneensa aika huonosti.

    Aamulla jonottamaan tulivat myös muun muassa toisen puheenvuoron saanut perussuomalaisten Pentti Oinonen ja kolmantena vihreiden Oras Tynkkynen.

    Herkkää aihetta on käsitelty eduskunnassa viime vuosina muutamaankin otteeseen, eikä kohua herättäneiltä puheilta ole vältytty.

    Vihreiden Tynkkynen toivoo, että keskustelua käytäisiin aiempaa asiallisemmin. Hän uskoo, että eduskunnan enemmistö kannattaa lain läpimenoa.

    ”Ainoastaan omantunnon vapauden rajoittaminen voi joissakin ryhmissä olla jarruna hyväksymiselle”, Tynkkynen sanoo viitaten ryhmäkuriin. STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tasa-arvoinen avioliitto
    Eduskunta
    avioliittokeskustelu
    kansanedustajat
    poliittinen keskustelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria