• Raportti: Hyvätuloisten ostovoima kasvaa, yksinhuoltajien heikkenee

    Labore on julkaissut raportin kahdeksan kuvitteellisen perheen taloudellisen aseman kehityksestä vuosien 2025–2027 aikana.
    Laboren laskelmien mukaan ostovoiman kasvu kohdistuu työssäkäyville ja hyvätuloisille kotitalouksille vuosina 2025–2027. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Laboren laskelmien mukaan ostovoiman kasvu kohdistuu työssäkäyville ja hyvätuloisille kotitalouksille vuosina 2025–2027. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Talous
    29.10.202507:31
    STT–

    Tutkimuslaitos Laboren laskelmien mukaan ostovoiman kasvu kohdistuu työssäkäyville ja hyvätuloisille kotitalouksille vuosina 2025–2027.

    Työtulovähennyksen lapsikorotus parantaa perheellisten tuloja, mutta verohyödyt painottuvat silti hyvätuloisille perheille. Yksinhuoltajien ostovoiman kehitys jää heikoimpien joukkoon.

    Labore on julkaissut raportin kahdeksan kuvitteellisen perheen taloudellisen aseman kehityksestä vuosien 2025–2027 aikana. Esimerkkiperheet edustavat laajaa joukkoa kotitalouksia, joihin talouspoliittiset päätökset vaikuttavat eri tavalla. Kuvitellut kotitaloudet vaihtelevat keskenään suhteessa ansioihin, työmarkkina-asemaan sekä perhe- ja asumismuotoon.

    Raportin mukaan ostovoimakehityksen tärkeimmäksi tekijäksi osoittautuu työssäkäynti ja ansioiden taso.

    Korkeapalkkaiset työntekijät hyötyvät ansiotuloverotuksen kevennyksistä sekä heidän kulutustottumuksiaan vastaavien tuotteiden ja palveluiden maltillisesta inflaatiosta. Matalatuloisilla etuusleikkaukset syövät hidastuneesta inflaatiosta tulleet hyödyt.

    Raportin mukaan erityisesti hyvätuloisen pariskunnan ostovoima kasvaa keskimäärin noin 2,5 prosenttia vuodessa. Yksinhuoltajaperheen ja työmarkkinatukea saavan työttömän ostovoima puolestaan supistuu noin 0,6 prosenttia vuodessa.

    Laboren mukaan asumismuodon merkitys kotitalouksien talouteen on tulevina vuosina pienempi kuin korkeiden asuntolainakorkojen aikana vuosina 2023–2025. Rahapolitiikan keveneminen vaikuttaa asuntovelallisten kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin ja vahvistaa näiden ostovoimaa.

    Labore ennakoi vuokrien nousevan omistusasumisen kustannuksia nopeammin, mikä vähentää viime vuosina asumismuodon perusteella syntynyttä eroa ostovoimassa vuokra- ja omistusasujien välillä.

    Ensi vuonna lapsiperheet hyötyvät veronkevennyksistä, kun työtulovähennyksen lapsikorotusta nostetaan. Yhteishuoltajille tämä tarkoittaa noin 55:tä euroa ja yksinhuoltajille 110:tä euroa enemmän vuodessa huollettavaa lasta kohden.

    Laboren mukaan verohyödyt painottuvat kuitenkin hyvätuloisille perheille. Raportin mukaan yksinhuoltajien asemaa heikentää asumistuen leikkaus, ja heidän ostovoimansa kasvu jää vähäiseksi.

    Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavan ostovoiman kehitys on kaikista perheistä heikointa, ja erityisesti työttömyyden pitkittyessä ostovoima heikkenee dramaattisesti.

    Artikkelin aiheet
    ostovoima
    Labore
    kotitalouksien tulot
    talouspolitiikka
    yksinhuoltajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria