• Erittäin uhanalaisia raakkuja löydettiin 23 aiemmin tuntemattomasta paikasta Pohjois-Suomessa

    Uusista raakkulöydöistä huolimatta laji on yhä erittäin uhanalainen.
    Raakku on taantunut monin paikoin, koska vesivoimalat estävät lohen nousun virtavesiin. Raakku elää nuoruusvaiheensa loisena kalojen kiduksissa.
    Raakku on taantunut monin paikoin, koska vesivoimalat estävät lohen nousun virtavesiin. Raakku elää nuoruusvaiheensa loisena kalojen kiduksissa. Kuva: Aune Veersalu
    Uutiset
    17.11.202009:46
    Terhi Pape-Mustonen

    Metsähallituksen Luontopalvelujen sekä Alleco Oy:n asiantuntijat etsivät erittäin uhanalaisen raakun esiintymiä lähes kahdesta sadasta pohjoisen joki- ja purokohteesta.

    Etsintäkohteiksi valittiin todennäköisimmät paikat historiallisten havaintotietojen, yleisövihjeiden ja tutkijoiden asiantuntemuksen perusteella. Työ tuotti tulosta, sillä aiemmin tuntemattomia raakkuesiintymiä löytyi 23 paikasta Oulujoen, Kemijoen, Koutajoen, Tuulomajoen ja Tenojoen vesistöalueilta, Metsähallitus tiedottaa.

    Vaikka etsintä paljasti uusia raakkualueita, osoitti se myös, että raakut puuttuvat tyystin monin paikoin. Niitä ei löydetty esimerkiksi Oulujoen vesistöalueen latvavesiltä, vaikka niillä on lajille sopivia elinympäristöjä.

    Inarin maineikkaan raakkujoen, Luttojoen raakkukanta on pahasti vanhenemassa ja vähenemässä. Poikasia ei ole syntynyt kymmeniin vuosiin. Voimalaitos Venäjän puolella on estänyt raakun toukkien isäntäkalan, lohen nousun joen yläosiin 1960-luvulta saakka.

    Tästä syystä Lutosta kerättiin sekä aikuisia raakkuja että raakun toukkia kasvatukseen Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle.

    Konnevedellä raakun toukista kasvatetaan pikkusimpukoita, jotka palautetaan lähivuosina takaisin kotivirtoihinsa. Aikuissimpukoiden toivotaan tuottavan allaskasvatuksessa lisää raakun toukkia uhanalaisten kantojen vahvistamiseksi. Menetelmästä toivotaan apua Luttojoen raakuille, sillä eteläsuomalaisten raakkujen lisääntyminen on aiemmin onnistunut Konnevedellä.

    Kesällä myös arvioitiin yhdeksän aiemmin tunnetun raakkuesiintymän tilaa. Tutkimuksissa arvioitiin esiintymien uhanalaisuus niiden nykykoon, ikärakenteen ja lisääntymiskyvyn perusteella.

    Tieto lajin esiintymispaikoista sekä raakkuyhteisöjen ja niiden elinympäristöjen kunnosta on ensiarvoisen tärkeää lajin suojelun kannalta. Uusista raakkulöydöistä huolimatta laji on yhä erittäin uhanalainen. Kesän raakkulöydöt ja lajin elvyttämistoimet toteuttavat ympäristöministeriössä tekeillä olevan raakun suojelustrategian ja toimenpidesuunnitelman tavoitteita.

    Raakkujen kartoitustyötä tehtiin Metsähallituksen Luontopalvelujen vetämässä Salmus-projektissa sekä Lapin ja Kainuun Ely-keskusten rahoituksella. Metsähallituksen työhön saatiin rahoitusta myös eduskunnan myöntämistä tulevaisuusinvestointivaroista.

    Lue lisää:

    Lapista löytyi todellinen raakkuvanhus, jolla on ikää jo 208 vuotta – sen elämä alkoi vuotta ennen kuin Helsingistä tuli maamme pääkaupunki tai Napoleon teki epäonnisen sotaretkensä Venäjälle

    Artikkelin aiheet
    raakku
    uhanalainen laji
    Metsähallitus
    Pohjois-Suomi
    Luttojoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria