• Kiinassa sianlihan hinta oli elokuussa 18 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin

    Monet analyytikot eivät sulje pois mahdollisuutta, että Kiina voi vajota uudelleen deflaatioon tulevina kuukausina.
    Yksi Kiinan talousongelmista on kiinteistöalan laaja kriisi.LEHTIKUVA / AFP.
    Yksi Kiinan talousongelmista on kiinteistöalan laaja kriisi.LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Talous
    9.9.202320:30
    STT–AFP

    Maailman toiseksi suurin kansantalous Kiina ponnisti pois deflaatiosta, kun kuluttajahinnat kääntyivät elokuussa varovaiseen nousuun, käy ilmi lauantaina julkaistuista virallisista tiedoista.

    Kuluttajahinnat nousivat elokuussa 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Kuukautta aiemmin hinnat laskivat 0,3 prosenttia vuositasolla, eli Kiinan talous oli heinäkuussa ajautunut deflaatioon.

    Elokuussa Kiinan hintakehitystä painoi yhä sianlihan hinta, joka oli 18 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin, kertoo kiinalaislehti China Daily.

    Monet analyytikot eivät sulje pois mahdollisuutta, että Kiina voi vajota uudelleen deflaatioon tulevina kuukausina.

    Kiinan talouskehitys on koronarajoitusten purkamisen jälkeen jäänyt vaisuksi. Maan kiinteistösektori rämpii kriisissä, ja myös vientiluvut ovat heikentyneet.

    Artikkelin aiheet
    Kiina
    sianliha
    deflaatio
    kuluttajahinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria