• Nokia rakentaa uudet toimitilat Ouluun – yhtiö palkkaa tälläkin hetkellä lisää henkilökuntaa

    Nokia työllistää Suomessa yli 6 000 henkilöä Espoossa, Oulussa ja Tampereella.
    Nokian uusien toimitilojen on tarkoitus valmistua Ouluun vuoden 2025 aikana. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Nokian uusien toimitilojen on tarkoitus valmistua Ouluun vuoden 2025 aikana. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI 
    Uutiset
    3.12.202113:59
    STT

    Nokia kertoo rakentavansa uudet toimitilat Ouluun Linnanmaalle. Toimitilat kattavat tuotekehitys-, toimisto- ja tuotantotiloja. Niiden on tarkoitus valmistua vuoden 2025 aikana. Rakennustöiden on määrä käynnistyä ensi kesänä.

    Nokian mukaan Suomi on yhtiölle edelleen tärkeä tutkimus- ja tuotekehitysmaa. Yhtiö palkkaa tälläkin hetkellä lisää tutkimus- ja tuotekehitysosaajia Ouluun, Tampereelle ja Espooseen.

    "Pysyäksemme edelläkävijöinä myös tulevaisuudessa tarvitsemme Ouluun toimitilat, jotka yhdistävät huipputeknologian ja tulevaisuuden joustavat työskentelytavat", sanoo tiedotteessa Erja Sankari Nokian Oulun-yksiköstä.

    Sankari toimii Nokian mobiiliverkkojen globaaleista toimitusketjuista vastaavana johtajana.

    Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala luonnehtii päätöstä erittäin hienoksi päiväksi Oululle ja koko Pohjois-Suomelle.

    "Nokialla on Oulussa merkittävä rooli, ja tällä päätöksellä on positiivinen vaikutus koko alueen elinkeinoelämään ja paikalliseen yritysekosysteemiin", Laajala arvioi.

    Nokia työllistää Suomessa yli 6 000 henkilöä Espoossa, Oulussa ja Tampereella. Yhtiö on palkannut Suomeen vuosina 2018–2020 noin 1 200 työntekijää vakituisiin työsuhteisiin.

    Lisäksi tänä vuonna Nokia on rekrytoinut lähes 500 työntekijää suurimmaksi osaksi erityisasiantuntemusta vaativiin tuotekehitystehtäviin.

    Artikkelin aiheet
    Nokia
    Oulu
    toimitilat
    rekrytointi
    tuotekehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria