• Suomi pysyi EU:n talousehdoissa - vielä

    Viime vuonna Suomi pystyi pitämään Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksen ehdot. Ensi vuonna sopimuksesta lipsutaan, ellei talous ala kasvaa tai rakennemuutokset purra voimakkaammin. Lakeja rakennemuutoksesta pitäisi lyödä lukkoon tämän vuoden aikana.
    Uutiset
    22.5.201415:28
    MT toimitus

    Suomi sai puhtaat paperit EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamisesta viime vuonna Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tarkastuksessa. Julkisen talouden menot ja alijäämä pysyivät sopimuksen rajoissa.

    Viime vuosi meni siis putkeen, mutta ensi vuonna meno voi muuttua. Jotta sopimuksessa pysytään, on talouden kasvettava.

    ”Riski on suuri. Nyt ollaan veitsenterällä. Jos kasvu menee miinukselle, sopimus ilman muuta rikotaan”, VTV:n pääjohtaja Tuomas Pöysti sanoo.

    Valtionvarainministeriön budjettilaskut perustuvat puolen prosentin talouskasvuun.

    Osa ekonomisteista on jo ennakoinut, ettei talous tänä vuonna kasva. Alkuvuonna talous on supistunut.

    Hallituksen marraskuussa tekemä rakennepoliittinen ohjelma on nytkäyttänyt kehityksen oikeaan suuntaan. Se ei kuitenkaan ole edennyt niin nopeasti, että pelastaisi ensi vuoden.

    Silti mahdollisimman paljon lakeja pitäisi säätää valmiiksi jo tämän hallituksen aikana.

    ”Tämä vuosi on ratkaiseva, jotta ohjelma konkretisoituisi”, Pöysti sanoo.

    Pöystillä on yksi ohje myös seuraavalle hallitukselle.

    ”Kaksi edellistä hallitusohjelmaa on tehty ennustettua suuremman talouskasvun varaan.”

    VTV:n tehtävä on valvoa valtion taloudenpitoa.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    Euroopan vakaus- ja kasvusopimus
    Valtiontalouden tarkastusvirasto
    Tuomas Pöysti
    rakennemuutokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria