• Sauna tuhoutui tulipalossa Joutsassa – palomestari kertoo merkit, piileekö saunassasi paloturvallisuusriski

    Palomestari Reijo Oikari mukaan saunassa ei saa säilyttää tavaraa, vaikka sulakkeen olisi ottanut pois.
    Tilaajalle
    Silmämääräinen tarkastus esimerkiksi saunan kiukaaseen ja hormiin voi paljastaa puutteet paloturvallisuudessa, kertoo palomestari Reijo Oikari. Kuvituskuva.
    Silmämääräinen tarkastus esimerkiksi saunan kiukaaseen ja hormiin voi paljastaa puutteet paloturvallisuudessa, kertoo palomestari Reijo Oikari. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Koti
    27.4.202417:00
    Janica Pörhönen

    Keski-Suomen Joutsan Tolvasniemellä syttyi sauna palamaan perjantain ja lauantain vastaisena yönä. Sauna ja vene tuhoutuivat täysin tulipalon seurauksena. Henkilövahinkoja ei sattunut, kerrotaan Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

    Tulipalosta ilmoitti järven vastarannalla liikkuva sivullinen.

    Saunarakennusta oli lämmitetty aiemmin illalla. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle ei palolla ollut leviämisvaaraa.

    Tehtävään osallistui pelastusyksiköitä Keski-Suomesta, Etelä-Savosta ja Päijät-Hämeestä.

    Palomestari Reijo Oikari Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että puusauna syttyy usein palamaan kipinästä, kuumasta hormista tai rakenteellisesta viasta. Saunaa ei saa lämmittää tuntikausia.

    ”Rakenteellinen vika voi olla esimerkiksi väärin tehdyt eristykset, liian vähäinen määrä palovillaa, haljennut hormi tai irronnut liitos”, Oikari kertoo.

    Saunapalon voi välttää pitämällä saunan asiamukaisessa kunnossa ja seuraamalla hormin ja kiukaan kuntoa. Silmämääräinen tarkastus riittää, Oikari sanoo.

    ”Pitää tarkkailla, näkyykö hormissa halkeamia tai liitoshormissa vääntyneitä kohtia sekä sen kuntoa. Myös suojamateriaalia on katsottava, onko se ehjä ja oikein kiinnitetty.”

    Henkilövahingot saunapaloissa ovat palomestari Reijo Oikarin mukaan hyvin harvinaisia, usein niistä seuraa materiaalisia vahinkoja. Kuvituskuva.
    Henkilövahingot saunapaloissa ovat palomestari Reijo Oikarin mukaan hyvin harvinaisia, usein niistä seuraa materiaalisia vahinkoja. Kuvituskuva. Kuva: Suvi Elo

    Nuohoukset on myös hoidettava säännöllisesti lain vaatimassa ajassa, hän muistuttaa.

    ”Tuntikausia ei saa lämmittää saunaa. Sauna on myös rakennettava luvan mukaisesti”, Oikari painottaa.

    Saunassa ei pidä säilyttää tavaroita tai varastona. Oikarin mukaan ei edes silloin, jos sulakkeen on poistanut saunarakennuksesta.

    ”On tietysti riski, että joku laittaa sulakkeen uudestaan päälle. Kun saunaa ei pidä varastona, niin ei tule huomaamatta tällaisia vahinkoja.”

    Mikäli herää epäily oman saunan paloturvallisuuden puutteesta, on oltava yhteydessä joko nuohoojaan tai palotarkastajaan viasta riippuen.

    ”Jos hormissa on vikaa, niin nuohooja pystyy sen arvioimaan. Rakenteellisen vian voi tarkastaa palotarkastaja pelastuslaitokselta. Tarkastus ei ole kallis, arviolta sata euroa”, Oikari neuvoo.

    Lisää aiheesta
    • Nuohooja Aki Nieminen myöntää, että hän toimii yleisenä paloturvallisuusvalistajana, ainakin mitä tulee tulisijoihin: ”Kyllä ihmiset soittelevat”.

      Sähkö ja lämmitys | Nuohooja kiertää tuhansia tulisijoja vuodessa ja näkee yleisimmät virheet – nämä vinkit hän antaisi puulämmittäjälle

    • Kunnolla palaneen puun tuhka on harmaata tai valkoista. Musta tuhka kertoo siitä, että puu ei ole palanut kunnolla.

      Koti | Kannattaako oman tulisijan tuhkat kärrätä metsään? Asiantuntija antaa vinkit tuhkan hävittämiseen

    • Klapien sytyttäminen päältä on hyvä keino varmistaa tehokas alku lämmitykselle takassa.

      Energia | Moni unohtaa tämän säännön tulisijan turvallisuudessa mökillään — lisääntynyt oleskelu etätöissä edellyttää ammattimiehen käyntien tihentämistä

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    sauna
    paloturvallisuus
    Keski-Suomen pelastuslaitos
    Reijo Oikari
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen