• Kyselytunti toi nuorisojengit eduskuntaan – Ohisalo painotti hallituksen lisänneen poliisin resursseja ja nuorten koulutusmahdollisuuksia

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaati tietoa siitä, mitä ovat kotouttamista korjaavat toimet.
    Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi kyselytunnilla hallituksen lisänneen poliisin resursseja nuorten koulutusmahdollisuuksia. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi kyselytunnilla hallituksen lisänneen poliisin resursseja nuorten koulutusmahdollisuuksia. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    12.11.202019:30
    STT

    Hallitusta haastettiin kyselytunnilla nuorison jengiytymisestä ja väkivallasta.

    Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla, että kaupungissa toimivat viranomaiset ovat hyvin huolestuneita noin 100–150 nuoren joukosta, jotka liikkuvat vaihtelevissa ryhmissä ja käyttäytyvät vaarallisesti. Valtaosa nuorista on lehden mukaan ulkomaalaistaustaisia.

    Oppositiosta perussuomalaisten Juha Mäenpää vaati hallitukselta puuttumista "haitalliseen maahanmuuttoon". Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho puolestaan vaati tietoa siitä, mitä ovat kotouttamista korjaavat toimet.

    Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi pitävänsä jokaista väkivallantekoa vakavana ja tuomittavana. Hän vetosi poliisin arvioon todetessaan, että ilmiöiden taustalla on syrjäytymistä ja eriarvoistumista, mikä johtaa usein rikollisuuteen.

    "Olemme lisänneet poliisin resursseja. Olemme lisänneet resursseja koulutukseen kaikille asteille, jotta jokainen nuori pysyisi kelkassa mukana. Olemme pitäneet huolta, että teemme moniviranomaisyhteistyötä aivan kaikkialla."

    Konkreettisena esimerkkinä Ohisalo kertoi pitävänsä Helsingissä tehtyä ennalta ehkäisevää Ankkurityötä. Hänen mukaansa kaupungissa on kohdattu viime vuonna noin tuhat nuorta, joista 75 prosenttia on luopunut rikollisesta toiminnasta.

    "Tämä toimii. Tähän kannattaa sijoittaa lisää, ja tähän hallitus tulee panostamaan lisää rahaa", Ohisalo sanoi.

    Esille eduskunnassa nostettiin monesti, että puheena olevilla nuorilla on usein mielenterveyden ongelmia. Tähän liittyen kokoomuksen Ben Zyskowicz syytti hallituspuolueen kansanedustajia mielenterveyspalveluita turvaavan Terapiatakuu-kansalaisaloitteen käsittelyn hidastamisesta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

    Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) vakuutti, että hoitotakuuta tullaan kiristämään, mutta sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole ollut koronakriisistä johtuen riittävästi tekijöitä paneutumaan asiaan.

    Kysymyksiin vastanneet ministerit vannoivat ottavansa kysymyksen vakavasti.

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi, että nuoret tarvitsevat turvallisen kodin, koulutusta ja harrastusten kaltaista tervettä tekemistä. Hän sanoi, että huumeidenkäyttöä tulee kitkeä ja mielenterveyspalveluihin tulee tarjota apua.

    "Tähän ilmiöön pitää suhtautua todella vakavasti. Emme halua, että Suomessa on jengejä ja että nuoret turvautuvat väkivallantekoihin."

    Lue lisää: Mikko Kärnä esittää Helsinkiin jengien vastaista "kovien otteiden" toimintaryhmää – väkivaltaiset nuoret voidaan sijoittaa laitoksiin pois pääkaupunkiseudulta, mielellään mahdollisimman kauaksi

    Artikkelin aiheet
    nuorisojengit
    eduskunta
    Maria Ohisalo
    poliisi
    kotouttaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle