”Kun lähiaikoina loppuu tuo polttoaine ja liikkuminen vähenee kattamaan vain välttämättömät reissut, niin ihminen on ongelmissa. Ei voida enää laivata toiselta puolelta maailmaa tonneittain latva-artisokkaa ja simpukoita”, pohdiskelee Tuomas Kyrö tuoreessa kirjassaan Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.
Mielensäpahoittajan uusimmissa vaiheissa kahdeksankymppinen päähenkilö joutuu vaimon sairastuttua kunnallisen ruokahuollon piiriin. Ongelmia syntyy, kun tuttu kotiavustaja käyttää mielensäpahoittajan luona liikaa aikaa. Siirrytään minuuttiaikatauluun.
Itse on ruoka laitettava, mielensäpahoittaja päättelee. Seurauksena on hersyvällä huumorilla sävytettyjä vakavia näkökulmia nyky-yhteiskunnan ruokahuoltoon.
Kyytiä saavat niin perunan riisillä ja nuudeleilla korvanneet kuin tuontilihan ja -kalan syöjät.
”Kylmäketjumaailmassa se ketju on syöjää tärkeämpi”, mielensäpahoittaja todistaa, kun kalakauppias ovella tarjoaa monen mutkan kautta Atlantilta, Välimereltä ja Tyyneltämereltä pyydettyjä syväjäädytettyjä kaloja sen sijaan, että hänellä olisi vastanostettua kuhaa tai muikkua läheisestä Sysijärvestä.
Mielensäpahoittaja ei helpolla taivu ”uutuuksiin”, tomaattikin nähtiin hänen pöydässään vasta samoihin aikoihin, kun televisio tuli tuvan nurkkaan. Mutta kahvia pitää olla ja kunnollista, juurella leivottua ruisleipää.
Jääräpäisen epäillen suhtautuu mielensäpahoittaja kaikenlaisiin salaatteihin, rohkeinta kokeilua edustaa omena-punajuuriraaste, eikä taivu öljykään kuin auton moottoriin.
Vaikka mielensäpahoittajan ohjausta ei ruokasuosituksina ja elämänohjeina ottaisikaan, niin oikeasti vakavaa pohdiskeltavaa ruokataloudesta ja muustakin maailmanmenosta Tuomas Kyrö lukijalleen tarjoilee.
MAIKKI KULMALA
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
ja ruskeakastike.
130 sivua ja kuvaliite. WSOY.