• Etla arvioi: Metsäteollisuus ja autojen akut nostavat Suomea koronakuopasta

    Metsäteollisuuden osuus Suomen koko tavaraviennin arvosta oli tammi-elokuussa 20 prosenttia.
    Metsäteollisuuden osuus Suomen tavaraviennin arvosta oli tammi-elokuussa 20 prosenttia. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Metsäteollisuuden osuus Suomen tavaraviennin arvosta oli tammi-elokuussa 20 prosenttia. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Uutiset
    24.11.202109:24
    STT

    Metsäteollisuus, autojen akut sekä muu sähkö- ja elektroniikkateollisuus vauhdittavat Suomea ylös koronakuopasta, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Palveluissa on kuitenkin vielä kysymysmerkkejä.

    Etlan toimialakatsauksesta ilmenee, että lukuisat alat ovat nyt kasvu-uralla. Puutuoteteollisuuden viennin määrä kasvaa arvion mukaan noin 15 prosenttia ja paperiteollisuuden kymmenen prosenttia.

    Metsäteollisuuden osuus Suomen koko tavaraviennin arvosta oli tammi-elokuussa 20 prosenttia.

    Moottoriajoneuvojen viennin odotetaan vauhdittuvan ensi vuonna. Kulkuneuvojen osuus koko Suomen tavaraviennin arvosta oli kuluvan vuoden tammi-elokuussa liki seitsemän prosenttia.

    "Uudenkaupungin autotehtaan tuotannosta arviolta puolet menee Saksan kautta Yhdysvaltoihin. Valmet Automotivelle on valmistumassa myös toinen akkutehdas, ja lähivuosina akkujärjestelmien liikevaihto voi jopa saavuttaa ajoneuvovalmistuksen liikevaihdon", sanoo Etlan tutkija Birgitta Berg-Andersson tiedotteessa.

    Autojen lisäksi laivojen ja lentokoneiden yhteenlaskettu viennin määrä kasvaa Etlan arvion mukaan tänä vuonna yli 20 prosenttia.

    Koko tehdasteollisuuden tuotos kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna neljä prosenttia ja ensi vuonna kolme prosenttia.

    Koronasta kärsineellä hotelli- ja ravintola-alalla elpyminen on Etlan mukaan voimakkainta ensi vuonna, mutta toipuminen kestää vuoteen 2023. Epävarmuutta elpymiseen tuo pandemian mahdollinen paheneminen uudelleen.

    "Hotelli- ja ravintola-alan toipuminen on tosiaan nyt hyvässä vauhdissa, ellei suuria yllätyksiä enää tule. Sen sijaan isoimpien kärsijöiden joukossa olleen kulttuuri- ja tapahtuma-alan toipumisaikataulu on vielä kysymysmerkki", arvioi Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus.

    Kaupan alalla toimialojen tilanne normalisoituu katsauksen mukaan ensi vuoden aikana. Vähittäiskaupan kova tahti on jatkunut ja moottoriliiketoiminta on elpynyt selvästi päättyvän vuoden aikana. Uusien autojen myynti kärsii kuitenkin tuotanto-ongelmista.

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    Etla
    autoteollisuus
    tavaravienti
    koronakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria