• Revontulten todennäköisyys kohoaa taas viikonloppuna

    Lauantaina tai sunnuntaina Maahan osunee torstaina Auringosta matkaan lähtenyt massapurkaus.
    Revontulia Kuusamossa 14. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI .
    Revontulia Kuusamossa 14. syyskuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI .  
    Uutiset|Ympäristö
    15.9.202314:54
    STT–

    Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulia on kuluvalla viikolla näkynyt koko maassa Etelä-Suomea myöten. Päivystävän meteorologin Jani Parviaisen mukaan aurinkotuuli jatkuu myös viikonloppuna suhteellisen aktiivisena.

    Lauantaina tai sunnuntaina Maahan osunee torstaina Auringosta matkaan lähtenyt massapurkaus. Revontulten todennäköisyys kohoaa tuolloin kohtalaiseksi Suomen etelä- ja keskiosissa.

    ”Sunnuntaina aamuyöllä olisi todennäköisin aika revontulille, mutta aika sateiselta ja pilviseltä näyttää. Mutta maan etelä- ja itäosassa voisi jotain nähdä”, Parviainen arvioi perjantaina STT:lle.

    Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana.

    Artikkelin aiheet
    revontulet
    aurinkotuuli
    Ilmatieteen laitos
    avaruussää
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä