• Operaattorien tiedot paljastavat: Täällä suomalaiset ovat heinäkuussa

    Heinäkuussa suomalaiset pakkautuvat kesämökeille ja se näkyy myös internetin käytössä.
    Tilaajalle
    Nettiä käytetään ahkerasti lomallakin, mutta eri paikoissa kuin yleensä.
    Nettiä käytetään ahkerasti lomallakin, mutta eri paikoissa kuin yleensä.  Kuva: Jarkko Sirkiä, Sanne Katainen, Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Koti
    23.7.202505:00
    Hermanni Härkönen

    Kesä, lomakausi ja lämpimät säät vetävät suomalaisia vuosi toisensa jälkeen maaseudulle.

    Sen todistaa myös teleoperaattorien tiedot suomalaisten datankäytöstä. MT kysyi Suomen suurimmilta operaattoreilta, Elisalta, Telialta ja DNA:lta, miten kesäkuukaudet näkyvät heidän mobiiliverkoissaan.

    Operaattorit eivät kerää asiakkaistaan sijaintitietoja, mutta näkevät eri tukiasemien kuormituksesta, missä internetiä käytetään paljon.

    Kaikki kertoivat liikenteen kasvavan perinteisillä mökkipaikkakunnilla ja hiljenevän kaupungeissa, mutta verkkoliikenteessä näkyy myös muita mielenkiintoisia havaintoja.

    Esimerkiksi toukokuun vaihtuessa kesäkuuhun liikennevolyymi tyypillisesti laskee selvästi, kun taas heinäkuun aikana netin käyttö kääntyy jälleen kovaan kasvuun, radioverkkojohtaja Jarkko Laari DNA:lta kertoo.

    ”Tätä varmaankin selittää kesäkuussa alkava lomakausi ja siirtyminen koulu- ja työelämästä lomakauden suuntaan. Heinäkuussa näyttäisi, että yleisesti lisääntyvä vapaa-aika näkyy myös verkkopalveluiden käytössä, eli ihmiset haluavat vapaa-aikanaan käyttää myös ajallisesti enemmin erilaisia striimauspalveluita”, Laari arvioi.

    ”Toukokuun vaihtuessa kesäkuuhun liikennevolyymi tyypillisesti laskee selvästi, kun taas heinäkuun aikana netin käyttö kääntyy jälleen kovaan kasvuun.”

    Jarkko Laari

    Suurimpia heilahteluja talven ja kesän verkkoliikenteen välillä on tunnetuilla mökkipaikkakunnilla, kuten Kustavissa, Puumalassa ja Paraisilla.

    Elisan mukaan esimerkiksi Kustavissa verkkoliikenne jopa nelinkertaistuu. DNA:n mukaan mobiiliverkossa siirretty datamäärä kasvaa toukokuusta 3,5-kertaiseksi.

    Suuremmissa kaupungeissa verkkoliikenne sen sijaan hiljenee heinäkuun aikana.

    Telian tilastojen mukaan esimerkiksi vuonna 2023 mobiililiikenne oli esimerkiksi Turussa 11,5 ja Lahdessa 8,7 prosenttia saman vuoden lokakuuta matalammalla tasolla.

    ”Kuopion alueella on havaittavissa ainoastaan hienokseltaan enemmän liikkujia heinäkuussa kuin tammikuussa”, kertoo Telian viestintäpäällikkö Timo Launonen.

    ”Näyttäisi jopa hieman siltä, että heinäkuisena viikonloppuna Kuopio hiljenee tavalliseen keskiarvoon verraten. Tämäkään ero ei tosin ole suuri”.

    Kuopiossa ja Turussa liikennettä voi olla kahteen suuntaan. Molemmissa kunnissa on tuhansia kesämökkejä, mutta myös muuten vilkasta kaupunkielämää ja esimerkiksi runsaasti opiskelijoita.

    ”Viime vuosikymmeneen verraten yhä useampi suomalainen tekee etätöitä ja moni suhtautuu mökkiin ikään kuin toisena asuntona, jossa vietetään paljon aikaa.”

    Timo Launonen

    Parikin vuotta vanhat tilastot pitävät todennäköisesti kutinsa ainakin suurpiirteisesti edelleen.

    ”Meillä ei ole varsinaista syytä olettaa, että tilastot olisivat kovinkaan erilaiset vuositasolla vertailtuna, kun kyse on perinteisesti suosituista kesälomakohteista”, Telialta kerrotaan.

    Tänä vuoden tammikuun ja heinäkuun välinen vertailu osoittaa Telian liittymien liikenteen esimerkiksi kaksinkertaistuneen Paraisilla ja kolminkertaistuneen Sysmässä.

    Sitä, ovatko ihmiset maalla nyt tavallista enemmän, tai esimerkiksi useammin kuin korona-aikana, operaattorit ovat varovaisia kommentoimaan.

    ”Ilmiö toistuu vuodesta toiseen samankaltaisena. Ensimmäinen koronavuosi erosi siten, että datankäyttö kasvoi kesällä eniten Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kunnissa, kun perinteisesti suurimmat muutokset havaitaan Saimaan, Päijänteen ja Turun saariston alueilla”, Elisan kiinteän verkon palvelujohtaja Niklas Granholm sanoo.

    Kesämökille ei hakeuduta vain piiloon kiireistä työelämää, vaan kakkoskodeissa tehdään yhä enemmän esimerkiksi etätöitä, ja siksi internet-yhteyteen satsataan myös mökillä, operaattorit arvioivat.
    Kesämökille ei hakeuduta vain piiloon kiireistä työelämää, vaan kakkoskodeissa tehdään yhä enemmän esimerkiksi etätöitä, ja siksi internet-yhteyteen satsataan myös mökillä, operaattorit arvioivat. Kuva: Sanne Katainen

    Hiljaisten paikkakuntien herätessä kesällä eloon netti ei pääse ylikuormittumaan, operaattorit vakuuttavat.

    DNA kertoo saaneensa viime vuoden loppuun mennessä valmiiksi valtakunnallisen 5G-verkon päivitysprojektin, jossa myös haja-asutusalueiden verkkoa vahvistettiin. Elisa sanoo vahvistaneensa 5G ja 4G -verkkoja kevään aikana noin 70 suositulla mökkipaikkakunnalla. Telian mukaan verkkojen kantokyky on suunniteltu vuoden maksimikäytön mukaan, joten kesän käyttöpiikit eivät aiheuta ongelmia.

    Verkon ollessa erityisen kuormituksen kohteenaa esimerkiksi suurissa yleisötapahtumissa verkon kuuluvuutta voidaan parantaa myös siirrettävillä tukiasemilla. Telia tiedotti aiemmin heinäkuussa, että niiden käyttö on kuitenkin vähenemässä, sillä 5G-verkon kantavuusalueella kaistaa riittää muutenkin aiempia teknologioita enemmän.

    Netistä on tullut tärkeä osa elämää myös kesämökeillä. Operaattoreiden mukaan mökeille hankitaan runsaasti mokkuloita, mutta myös kiinteitä 5G-yhteyksiä. Liikuteltavia tukiasemia otetaan mukaan myös kotoa, joten mökkiliittymien kokonaismäärää on hankala arvioida.

    Liittymiä ei myöskään välttämättä hankita vain kesälomalla viihtymisen vuoksi, vaan kesämökkejä käytetään operaattoreiden arvion mukaan yhä enemmän kakkosasuntoina myös etätöihin.

    ”Ihmiset käyttävät nykyisin entistä enemmän dataa mökkipaikkakunnilla myös ympärivuotisesti, mikä viittaisi etätöiden yleistymiseen ja viihdepalveluiden käyttöön mökeiltä käsin”, DNA:lta arvioidaan.

    Lisää aiheesta
    • Siirreltäville tukiasemille on jatkossakin käyttöä laajalle levittäytyvissä tapahtumissa. Kuvassa vuoden 2024 Suviseurat Pudasjärvellä.

      Tekniikka | Näitkö Okrassa tai Suviseuroilla tukiasemavaunun? Ne ovat käymässä harvinaisiksi

    • Matkapuhelinverkkojen kuuluvuudessa on isoja ongelmia maaseudulla.

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Ikuisesti katveessa? Vieläkö selitykseksi tarjotaan puihin kasvavia lehtiä, kun matkapuhelin ei kuulu, eikä verkkoyhteys toimi?

    • 2G-verkon alasajo vaikuttaa moniin eri laitteisiin.

      Tekniikka | Moni ilmalämpöpumppu tai turvaranneke saattaa mykistyä, kun 2G-verkko ajetaan alas − tällaiset laitteet lakkaavat toimimasta muutaman vuoden päästä

      Tilaajalle
    • Vanhaa verkkotekniikkaa käyttäviä laitteita on vielä jonkin verran.

      Tekniikka | Monella on vielä laitteita, jotka käyttävät hetken päästä pimenevää 2G-verkkoa − asiantuntija arvioi, mitä eri laitteille sitten käy

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    operaattorit
    mobiiliverkko
    kesämökit
    internetin käyttö
    etätyöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen