• Hallitus sopinut turvetuottajien kymmenien miljoonien eurojen luopumispaketista, turpeen verottoman käytön alarajaa nostetaan

    Valtaosa tukirahoista suunnataan turvealan yrittäjien ja työntekijöiden luopumispakettiin.
    Turpeen nostoa Kalliosalon nevalla Seinäjoella elokuussa 2019. LEHTIKUVA / TIMO AALTO
    Turpeen nostoa Kalliosalon nevalla Seinäjoella elokuussa 2019. LEHTIKUVA / TIMO AALTO 
    Uutiset
    28.4.202121:57
    STT

    Hallituspuolueet ovat päässeet sopuun turpeen tukipaketista, jonka keskeiset palaset ovat kymmenien miljoonien eurojen luopumispaketti turvetuottajille sekä energiaturpeen verottoman käytön alarajan nostaminen.

    STT:n tietojen mukaan turpeen tukipaketti olisi suuruusluokaltaan noin 70 miljoonaa euroa. Tästä suunnilleen 60 miljoonaa annettaisiin tukena jo tänä vuonna ja loput noin 10 miljoonaa ensi vuonna. Lopullisia summia viilataan vielä hallituksen neuvotteluissa.

    Valtaosa tukirahoista suunnataan turvealan yrittäjien ja työntekijöiden luopumispakettiin. Monet turvetuottajat ovat ajautuneet ahdinkoon, kun päästöoikeuksien hinta on noussut voimakkaasti ja turpeen kysyntä romahtanut.

    Lisäksi hallituspuolueet ovat STT:n tietojen mukaan sopineet, että turpeen energiakäytön verotonta alarajaa nostetaan 10  000 megawattituntiin vuodessa. Nykyisin lämpölaitokset saavat polttaa turvetta verottomasti 5  000 megawattituntia vuodessa.

    Muutos olisi määräaikainen, ja verottoman käytön alarajaa ryhdyttäisiin laskemaan myöhemmin tällä vuosikymmenellä. Lopulta alaraja laskisi jälleen nykytasolle 5  000 megawattituntiin vuodessa.

    Turpeen energiakäytön verottoman alarajan nosto vaikuttaisi etenkin pieniin lämpölaitoksiin, jotka eivät ole EU:n päästökaupan piirissä. Sen sijaan isommille laitoksille verottoman käytön alarajan muutoksella ei välttämättä olisi kovin suurta merkitystä.

    Turpeen polton verotus oli vaikea kiistakysymys etenkin keskustan ja vihreiden välillä. STT:n tietojen mukaan hallituspuolueet ovat sopineet, että ensi syksyn budjettiriihessä pitää päättää ilmastotoimista, jotka kattavat turpeen polton verottoman alarajan nostosta aiheutuvan päästölisäyksen.

    STT:n tietojen mukaan myös turpeen lattiahintamekanismista on löytynyt sopu hallituksen neuvotteluissa. Mekanismi olisi tulossa voimaan ensi vuonna. Lattiahinnan tarkoituksena on varmistaa, että turpeen energiakäyttö vähintään puolittuu vuoteen 2030 mennessä. Lattiahinta toimisi ikään kuin perälautana, jos päästöoikeuksien hinta on alhainen.

    Kehysriihen päätökset eivät muuta isoa kuvaa turpeen osalta. Viime vuonna turpeen energiakäyttö väheni neljänneksen, ja tänä keväänä päästöoikeuksien hinta on noussut ennätyskorkealle. Hallitus onkin saavuttamassa selvästi etuajassa tavoitteensa, jonka mukaan turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä.

    Artikkelin aiheet
    turve
    energia
    hallitus
    verotus
    ympäristöpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria