

Moni meistä saattaa miettiä, mitä vaikkapa kotona tai mummolan vintillä oleville deaktivoiduille eli ampumakelvottomiksi tehdyille aseille oikein pitäisi tehdä. Kysymys on ajankohtainen etenkin silloin, jos aseen säilyttämiseen liittyviä asioita ei viitsi miettiä tai asetta ei osaa poliisille ilmoittaa.
Keräilyaseita myyvää Fusil Oy:tä Oulussa pyörittävä Janne Salopuro muistuttaa, että deaktivoitujakaan aseita ei voi myydä tai muuten luovuttaa ennen kuin ne deaktivoitu nykyisin voimassa olevien kriteerien mukaan. Jos ase on siis tehty ampumakelvottomaksi vanhojen sääntöjen mukaan, ei sitä saa myydä eteenpäin ennen kuin se on deaktivoitu uudelleen.
”Ei laki tunne mitään muuta menettelyä”, Salopuro korostaa.
Jos kotoa löytyy deaktivoitu ase, joka on tehty ampumakelvottomaksi menneinä vuosikymmeninä tai jonka deaktivointiajasta ei ole tietoa, pitää se viedä deaktivoitavaksi ennen luovutusta. Deaktivoinnin voi tehdä aseseppä, jolla on siihen asianmukaiset luvat. Lisäksi deaktivointi pitää tarkastuttaa Poliisihallituksessa.
Enää nykyisin paikallispoliisi ei voi hyväksyä deaktivointia, vaan kaikki deaktivoinnin tarkastukset hoidetaan Poliisihallituksessa. Näin deaktivointikriteerit ovat yhteneväisiä.
Deaktivointi ei ole ilmaista. Tämä on syytä huomioida, kun miettii, mitä aseelle tekee. Monesti tilanne voi Salopuron mukaan olla se, että aseen koko myyntiarvo saattaa kulua deaktivointikustannuksiin tai kustannukset jopa ylittävät aseen arvon.
Salopuro arvioi, että deaktivointi maksaa kokonaisuudessaan noin 250 euroa aseesta riippuen.

Vain harvat deaktivoidut aseet ovat todella arvokkaita. Yleensä sota-ajan aseet eivät ole kovin hyväkuntoisia.
”Siellä voi hyvällä tuurilla olla helmiäkin joukossa”, Salopuro kuitenkin sanoo.
Yleensä aseiden hinnat liikkuvat enintään satasissa. Hintaa nostaa se, jos aseet ovat alkuperäisessä kunnossa.
Jos aseita löytää vaikkapa mummolan vintiltä, Salopuro vinkkaa ensimmäisenä toimittamaan ne poliisille. Poliisi tutkii, ettei näillä aseilla ole rikollista taustaa. Salopuro painottaa, ettei mummolan vintiltä löytyneitä, luviltaan epäselviä aseita voi itse myydä ilman, että aseet kiertävät poliisilaitoksen kautta.
”Aseille voidaan etsiä myös toimivana uusi omistaja, kun ne kiertävät poliisin kautta.”

Nykyisten standardien mukaan deaktivoiduissa aseissa on ulkopuolelle merkittynä deaktivoinnista kertova tarkastusmerkintä, jossa on deaktivoinnin vuosiluku. Lisäksi aseiden mukana pitää olla todistus, jossa kerrotaan deaktivoinnin päivämäärä.
Asekauppiaan arvion mukaan osaava ihminen pystyy purkamaan vanhalla tavalla tehdyn deaktivoinnin. Nykyiset kriteerit ja uudistuva lainsäädäntö onkin tehty nimenomaan vanhoja aseita silmällä pitäen.
Ensi vuoden heinäkuun puolivälistä lähtien deaktivoidut aseet pitää olla ilmoitettuna poliisin rekisteriin. Salopuro arvioi, että lainsäädännön muutos ei tavoita kaikkia, ja osa aseista, jotka pitäisi ilmoittaa poliisille, jäävät ilmoittamatta. Ilmoittamiskynnystä voi nostaa myös se, että deaktivointi maksaa.
”Kyllähän ilmoittamatta jättäminen iso riski on, ja se perustuu osittain tietämättömyyteenkin”, Salopuro sanoo ja huomauttaa, että monesti ihminen etsii helpointa ja halvinta vaihtoehtoa.