• Etelään tulossa lisää lunta, pohjoisessa pakkanen kiristyy

    Pakkanen jatkuu Lapissa vielä kireänä. Pilvettömän taivaan alla pakkanen voi kiristyä lähemmäs -30 astetta.
    Uutiset|Ympäristö
    12.12.202307:48
    Cecilia Wolff & Janika Takala

    Pilvisyys jatkuu laajalti runsaana, mutta rakoilee erityisesti pohjoisessa ja ajoittain myös länsirannikolla. Etelästä saapuva matalapaine jää Suomen päälle pyörimään ja lunta sataa maan etelä- ja keskiosassa melkein päivittäin. Tiistaista torstaihin lunta kertyy etelään ja itään yleisesti 5–10 senttimetriä, paikoin jopa 15 senttimetriä. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen lunta voi kertyä 2–5 senttimetriä. Näillä näkymin Lappi ja länsirannikko jäävät pääosin poutaisiksi ja lumikertymät pieniksi.

    Lumisateen ja pilven alla lämpötila on laajalti -2 ja -12 asteen välillä, mutta pilvipeitteen rakoillessa lämpötila voi tippua alle -15 asteen myös maan keskiosassa. Lapissa sää on kuitenkin selvästi kylmempää. Pakkasta on yleisesti 10–25 astetta, paikoin jopa lähemmäs -30 astetta. Lapissa lämpötilat vaihtelevat suuresti. Siellä missä on pilvistä, lämpötila on -15 asteen tienoilla, mutta selkeällä säällä lämpötila voi helposti tippua alle -25 asteen.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sää
    lumi
    pakkanen
    Ilmatieteen laitos
    Lapin sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä