
Helmikuussa sataa keskimäärin noin 30 millimetriä, mutta tänä vuonna sademäärä oli monin paikoin kaksinkertainen, osin jopa kolminkertainen tavanomaiseen nähden, selviää Ilmatieteen laitoksen tilastoista.
Kouvolan Anjalassa mitattiin helmikuun sademääräksi 131,6 millimetriä, mikä on uusi helmikuun suomenennätys. Laajalti hyvin sateisia helmikuita on ollut viimeksi vuosina 1995,1998 ja 2002.
Helmikuu oli myös harvinaisen lauha. Keskilämpötilat olivat laajalti noin 5, idässä jopa 6–7 astetta tavanomaista korkeampia.
Kuukauden korkein lämpötila +5,3 astetta mitattiin Porissa 8. helmikuuta ja Salossa 10. helmikuuta. Vastaavasti kuukauden alin lämpötila -33,9 astetta mitattiin Utsjoella 28.2.
Epävakaisen ja sateisen suursäätyypin vuoksi auringonpaistetta oli laajoilla alueilla keskimääräistä vähemmän. Esimerkiksi Jyväskylässä aurinko paistoi yhteensä vain 15,9 tuntia normaalin 73 tunnin sijasta.
Myös Suomen koko talvi eli joulu-helmikuu oli keskimäärin tavanomaista lauhempi ja laajalti harvinaisen sateinen.
Maan keskivaiheilla oli jopa ennätyksellisen sateista ja yhteenlaskettu sademäärä oli lähes kaksinkertainen tavanomaiseen verrattuna.