• Sää jatkuu koko viikon viileänä, osassa maata voi sataa tiistaina lunta ja etelässäkin räntää

    Yöpakkasia voi esiintyä tällä viikolla etelää myöten.
    Toukokuu ei vielä tällä viikolla tarjoile parasta loppukevään tuntua.
    Toukokuu ei vielä tällä viikolla tarjoile parasta loppukevään tuntua.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    6.5.202507:24
    Cecilia Wolff ja Jouko Korhonen

    Kolea pohjoisvirtaus hallitsee kuluvan viikon säätä lähes koko maassa.

    Etenkin päivisin on tavanomaista viileämpää. Päivälämpötilat jäävät etelässä pääosin alle +10, Lapissa alle +5 asteen, öisin voidaan mitata pakkaslukemia aivan etelää myöten.

    Pienikokoinen matalapaine sateineen liikkuu tänään tiistaina Etelä-Suomen yli kaakkoon. Yöllä sade on painottunut länteen, päivällä sateen todennäköisyys on suurin eteläisimmässä Suomessa. Sade tulee paikoin myös räntänä, tämä voi laskea samalla lämpötilaa ajoittain aivan nollan tuntumaan.

    Sateet väistyvät illemmalla kaakkoon, sää poutaantuu ja voi myöhemmin seljetäkin. Sadetta kertyy etelässä ja lännessä tiistai-iltaan mennessä enimmäkseen 1–5 mm. Lisäksi idässä ja maan keskiosassa tulee tänään päivällä paikoin lumikuuroja. Pohjoisessa on iltapäivällä enimmäkseen pilvipoutaa, länsirannikolla aurinko voi pilkahtaa.

    Matalapaineen jälkipuolella korkeapaine alkaa vahvistua meille lännestä – sen myötä on enimmäkseen poutaa, mutta etenkin päivisin melko pilvistä. Pohjoispuoleinen virtaus vallitsee edelleen ja lämpötiloissa ei tapahdu suuria muutoksia. Etenkin selkeinä öinä mitataan yöpakkasia vielä aivan etelässäkin. Lapissa alimmat lämpötilat liikkuvat -10 asteen vaiheilla.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Artikkelin aiheet
    sää
    Suomi
    matalapaine
    räntäsade
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita