• Yle: Levillä epäillään työntekijän väärentäneen koronatestin tuloksen positiivisesta negatiiviseksi – "covid-19 positiivinen" -kohta peitettiin vaalealla korjauslakalla?

    Työntekijän tulos oli positiivinen, mutta hänen epäillään muuttaneen testitodistukseen sen negatiiviseksi.
    Levillä on paljastunut viime viikolla epäily korontestituloksen väärentämisestä negatiivisesta positiiviseksi, kertoo Yle. Arkistokuva.
    Levillä on paljastunut viime viikolla epäily korontestituloksen väärentämisestä negatiivisesta positiiviseksi, kertoo Yle. Arkistokuva. Kuva: Jussi Knaapi
    Uutiset
    26.3.202113:52
    Harri Kallio-Kurssi

    Levillä tapahtuneesta väärennöksestä on Yle Uutisten saamien tietojen mukaan tehty Kittilän poliisille rikosilmoitus.

    Kittilän Levillä työskennellyttä henkilöä epäillään koronatodistuksen väärentämisestä. Työntekijä kävi koronatestissä viime viikolla. Tulos oli positiivinen, mutta hän muutti testitodistukseen sen negatiiviseksi, kertoo Yle.

    Uutisen mukaan työntekijä kävi työpaikallaan ennen testituloksen saamista. Työpaikalla altistuneet ovat terveysviranomaisten tiedossa. Hän on mahdollisesti osallistunut Levillä myös yksityisjuhliin.

    Paperinen koronatestiasiakirja väärennettiin todennäköisesti vaalealla korjauslakalla. Lakalla peitettiin asiakirjasta kohta "covid-19 positiivinen" ja muutettiin se muotoon "covid-19 negatiivinen".

    Yle Uutisten saamien tietojen mukaan tapauksesta on tehty Kittilän poliisille rikosilmoitus. Rikosnimike on asian niin edetessä asiakirjaväärennös, josta voidaan määrätä sakkoa tai jopa kaksi vuotta vankeutta.

    Koronatestitulos tallentuu joka tapauksessa oikein digitaalisessa muodossa henkilön terveystietojen Oma kanta -palveluun.

    Artikkelin aiheet
    koronatestaus
    asiakirjaväärennös
    Levi
    koronapandemia
    rikosilmoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena