• Päätöksenteko, asiakirjahallinta tai maksuliikenne sekaisin − kyberhyökkäys voi sekoittaa kunnan tai hyvinvointialueen toiminnan perusteellisesti

    Nykyisin hyökkäyksen kohteeksi joutuneella organisaatiolla on aikaa reagoida paljon aiempaa vähemmän.
    Tilaajalle
    Kyberhyökkäys voi vaikuttaa kuntaan tai hyvinvointialueeseen hyvinkin ikävästi.
    Kyberhyökkäys voi vaikuttaa kuntaan tai hyvinvointialueeseen hyvinkin ikävästi.  Kuva: Unsplash
    Uutiset|Tekniikka
    5.12.202306:00
    Matti Tuominen

    Kyberhyökkäys voi saada paljon pahaa aikaan kunnassa tai hyvinvointialueella, mutta uhkakuvat eivät ole niin pahoja kuin moni voi ajatella.

    Kyberturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Jere Finne kertoo, että usein kyberhyökkäysten motiivina on raha tai mainehaitta.

    Pyrkimyksenä on löytää aukkoja järjestelmistä ja tienata niiden löytymisellä rahaa järjestelmien haltijoilta. Hyökkäyksissä hyödynnetään usein tiedossa olevia haavoittuvuuksia tai järjestelmiin mennään sisään kaapatuilla tunnuksilla.

    Rikolliset voivat myös ostaa osan hyökkäyksestä pimeiltä markkinoilta. Finne muistuttaa, että hyötyä haluava rikollinen voi olla eri kuin rikoksen toteuttaja.

    Hyvinvointialueilla vaikkapa kiristyshaittaohjelman seuraukset voivat olla hieman erilaisia kuin kunnissa.

    Hyvinvointialueiden rekisterit sisältävät hieman erilaisia tietoja kuin kunnan rekisterit. Hyvinvointialueilla niissä on esimerkiksi terveystietoja.
    Hyvinvointialueiden rekisterit sisältävät hieman erilaisia tietoja kuin kunnan rekisterit. Hyvinvointialueilla niissä on esimerkiksi terveystietoja.  Kuva: Kari Salonen

    Pahimmassa tapauksessa kiristyshaittaohjelmalla voitaisiin lamaannuttaa joku hyvinvointialueen tai kunnan keskeinen palvelu. Jo tähän mennessä niillä on häiritty kuntien päätöksentekoa, asiakirjahallintaa ja maksuliikennettä.

    Finne huomauttaa, että käytössä on kuitenkin kattavia varajärjestelyjä, joilla palveluita pystytään pyörittämään, vaikka osa järjestelmästä olisikin pois käytöstä.

    ”Kyllähän merkittäviä palvelun alenemia kuitenkin tapahtuu, jos tietojärjestelmiä lähtee pois.”

    Hyvinvointialueiden asiakasrekisterit sisältävät arkaluonteisia tietoja, kuten terveystietoja. Lisäksi alueilla on käytössään myös esimerkiksi elämää ylläpitäviä laitteistoja.

    Myös kunnilla käytössään laajoja rekistereitä esimerkiksi opetuspuolella. Hyökkääjät voivat esimerkiksi kiristää kuntaa, hyvinvointialuetta tai yksittäisiä ihmisiä tällaisen rekisterin sisältämillä tiedoilla.

    Rikolliset voivat myös kaupata tietomurrolla saamansa rekisterin sisällön eteenpäin pimeillä markkinoilla tai tehdä identiteettivarkauksia.

    Sen sijaan elämää ylläpitävien laitteiden tai muiden kriittisten järjestelmien sammuttaminen hyökkäyksellä ei ole kaikkein todennäköisin vaihtoehto, koska rikollisia motivoi pääsääntöisesti raha.

    ”Hyökkääjätkin pyrkivät tekemään hyökkäyksen resurssitehokkaasti, ja sen takia nämä rekisterit ovat aika usein kohteena”, Finne muistuttaa viitaten esimerkiksi potilastietojärjestelmiin tai oppilasrekistereihin.

    Kunnilla kyberrikollisia kiinnostavia rekistereitä on esimerkiksi opetuspuolella.
    Kunnilla kyberrikollisia kiinnostavia rekistereitä on esimerkiksi opetuspuolella.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Kuntaliiton digitaalisen turvallisuuden erityisasiantuntija Jari Ylikoski huomauttaa, että kaikkein kehittyneimpiä hyökkäyksiä ei tunnisteta riittävän ajoissa. Nykyisin aikaa reagoida hyökkäyksiin on paljon aiempaa vähemmän.

    Pohjoismaisten tietoturvatalojen tietojen mukaan vielä vuonna 2021 edistyksellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneella organisaatiolla oli aikaa toimia 44 päivää, mutta nykyisin tuo aika on kutistunut tunteihin.

    Lisää aiheesta
    • Riippumatta siitä, miten iso yritys on, Limnell kannustaa kertomaan tietoturvaan liittyvistä ongelmista julkisuuteen heti, kun niitä havaitaan.

      Asiantuntija kertoo: Tietomurtojen takana ovat joskus myös kilpailevat yritykset

    • Ruokaketjussa pahat häiriöt tulevat nopeasti kalliiksi.

      Maatalous | Kiristäminen verkossa voi aiheuttaa ruokaketjuun isoja tappioita

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle