• Lentoyhtiö SAS:n matkustamohenkilökuntaa koulutetaan korona-apulaisiksi Ruotsissa

    Työkokemuksensa takia SAS:n matkustamohenkilökunnalla on jo valmiiksi monia tarvittavia taitoja.
    SAS on ilmoittanut kaikkiaan 10 000:tä työntekijää koskevista lomautuksista.
    SAS on ilmoittanut kaikkiaan 10 000:tä työntekijää koskevista lomautuksista. Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset
    11.4.202016:30
    STT

    Koronaviruspandemian takia lomautettuja ihmisiä uudelleenkoulutetaan Ruotsissa apulaisiksi sairaaloihin ja muihin hoitolaitoksiin.

    Suurin osa koulutusohjelmaan osallistujista on lentoyhtiö SAS:n työntekijöitä, joiden työt loppuivat, kun pandemia lamautti lentoliikenteen Euroopassa. SAS on ilmoittanut kaikkiaan 10 000:tä työntekijää koskevista lomautuksista.

    Koulutusta antavan tukholmalaisen Sophiahemmetin korkeakoulun johtaja Johanna Adami kertoo, että työkokemuksensa takia SAS:n matkustamohenkilökunnalla on jo valmiiksi monia tarvittavia taitoja.

    "He osaavat ensiapua, tietävät yleisimmistä sairauksista ja turvallisuuskysymyksistä sekä osaavat pitää huolta ihmisistä", Adami listaa.

    Koulutusohjelman tavoitteena on vapauttaa sairaaloiden varsinaisten työntekijöiden aikaa koronaviruspotilaiden hoitamiseen.

    SAS:n lentoemäntä Leena Engblom siirtyi kolmen päivän pikakurssin ja yhden harjoittelupäivän jälkeen apulaiseksi Sophiahemmetin sairaalaan. Sairaalassa hän muun muassa siivoaa ja auttaa potilaiden sisäänotossa.

    "Vuoden alussa en olisi voinut kuvitella päätyväni töihin tänne", Engblom sanoo.

    Koulutusohjelmaan on tähän mennessä osallistunut 30 ihmistä. Lähiviikkoina tavoitteena on uudelleenkouluttaa noin 300 SAS:n lomautettua työntekijää.

    Artikkelin aiheet
    SAS
    koronavirus
    koulutus
    Ruotsi
    sairaala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle