• Elisa kasvatti tulostaan loka-joulukuussa – koko vuoden luvut lihoivat ennätysmittoihin

    Yhtiö arvioi, että liikevaihto pysyy tänä vuonna samalla tasolla tai kohenee hieman.
    Elisan hallitus ehdottaa, että yhtiö jakaa osinkona 1,65 euroa osakkeelta.
    Elisan hallitus ehdottaa, että yhtiö jakaa osinkona 1,65 euroa osakkeelta. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset
    31.1.201813:21
    STT

    Teleoperaattori Elisan liikevoitto kasvoi loka–joulukuussa 93 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 76 miljoonasta eurosta. Liikevaihto nousi 473 miljoonaan euroon, mikä vastaa 8,9 prosentin parannusta verrattuna vuoden takaiseen.

    Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilan mukaan yhtiö teki viime vuonna kokonaisuudessaan kaikkien aikojen parhaan tuloksen ja liikevaihdon. Vahvan tuloksen takana ovat muun muassa mobiilipalvelujen kasvu ja yrityskaupat. Hän sanoo, että Elisan verkossa liikkuu viidenneksi eniten mobiilidataa Euroopassa.

    "Testaamme uusia teknologioita sekä mobiili- että kiinteässä verkossa. Toimme ensimmäisenä Suomessa 5G-valmiuden mobiiliverkkoon. Rakentaminen on aloitettu Tampereella, joka on ensimmäinen kaupunki, jossa uusi verkko toteutetaan näin laajasti", Mattila kertoo tiedotteessa.

    Yhtiö arvioi, että liikevaihto pysyy tänä vuonna samalla tasolla tai kohenee hieman.

    Elisan hallitus ehdottaa, että yhtiö jakaa osinkona 1,65 euroa osakkeelta.

    Artikkelin aiheet
    Elisa
    tulokset
    teleoperaattori
    5G-teknologia
    Tampere
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle