• Yle: Varusmiehille jatkossa pakollinen kasvisruokapäivä – syynä ilmastonmuutos ja terveellisyys

    Varusmiehistä vain hyvin pieni osa on kasvissyöjiä.
    Varusmies Matias Vasio otti lounasruokaa viime vuonna. Arkistokuva.
    Varusmies Matias Vasio otti lounasruokaa viime vuonna. Arkistokuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    21.8.201819:05
    Juhana Simula

    Puolustusvoimien varuskuntaravintoloissa syödään syksystä lähtien entistä enemmän kasvisruokaa. Kasvisaterioilla tarjoillaan esimerkiksi soijasuikaleita ja quornia, mutta ei juurikaan härkäpapuja tai nyhtökauraa, uutisoi Yle.

    "Syksyn ruokalistalla on joka viikko kasvisruokapäivä", ruokahuollon palvelupäällikkö ja majuri Eija Pulkki Puolustusvoimien Logistiikkalaitokselta kertoo Ylelle.

    Yhden päivän molemmat ateriat, lounas ja päivällinen, eivät ole jatkossakaan vain kasvisruokaa, mutta laskennallisesti uusi ruokalista pitää sisällään kasvisruokapäivän viikossa. Viikossa on siis kaksi ateriaa, jolloin tarjolla on pelkästään kasvisruokaa kaikille.

    Aterialla ei tarjota myöskään kalaa. Sen sijaan kasvisruokien valmistamiseen voidaan käyttää maitotuotteita tai kananmunia. Ruokahuollosta vastaava Leijona Catering kattaa sotilaiden pöytään kahdella aterialla viikossa muun muassa perunoita, pastaa, soijaa ja quornia mutta ei liharuokaa.

    Suomen jokaisessa varuskunnassa on jo pitkään ollut tarjolla kasvisruokaa haluaville ja kasvisruokia on asteittain lisätty varusmiesten ruokavalioon. Varusmiestoimikuntien liitto esitti kasvisruokapäivää jo viime vuonna.

    "Monissa kouluissa on siirrytty kokonaiseen kasvisruokapäivään mutta pidimme parempana jakaa se kahdelle päivälle. Kouluissa tarjotaan vain yksi lämmin ateria mutta meillä tarjotaan kaksi", kehitysjohtaja Petri Hoffren Leijona Cateringista sanoo.

    Hoffrenin mukaan kasvisruuan lisäämisen taustalla on rahan sijaan kasvisruoan terveellisyys ja lihantuotannon vaikutukset ilmastonmuutokseen.

    "Ilmastonmuutos siellä on taustalla mutta halvempaa kasvisruoka ei ole."

    Ruuan taloudellisuutta Leijona Cateringissa on kuitenkin jouduttu miettimään, sillä härkäpapuja tai nyhtökauraa sotilaiden lautaselle ei juurikaan ilmesty. Sen sijaan kasvisaterioilla tarjotaan soijasuikaleita ja quornia eli lihan korvikkeeksi kehitettyä sieniproteiinia.

    Ruotuväki-lehden viime vuonna tekemän selvityksen mukaan Suomen noin 20 000 varusmiehestä vain 88 on kasvissyöjiä.

    Uutinen kokonaisuudessa Ylen sivuilla.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle