
Siintääkö haaveissa pihasauna tai vierasmökki? Uusi rakentamislaki tuo kiinteistönomistajille ensi vuoden alusta lukien mieluisia muutoksia, kun joihinkin projekteihin ei enää tarvitse hakea erillistä rakentamislupaa. Mitä uudistukset merkitsevät käytännössä ja millaisia asioita rakentamisessa pitää ottaa huomioon? STT kysyi muutamista asioista ympäristöministeriön hallitusneuvokselta Kirsi Martinkaupilta ja Kuntaliiton erityisasiantuntijalta Paula Mäenpäältä.
”Et voi. Asuinrakennukseen tarvitaan jatkossakin aina rakentamislupa, olipa kyseessä sitten vakituinen tai vapaa-ajan asunto tai minkä kokoinen rakennus hyvänsä. Myös esimerkiksi energiakaivo edellyttää luvan hakemista.”
”Jos piharakennuksesi pinta-ala on alle 30 neliömetriä tai tilavuus alle 120 kuutiometriä, et tarvitse enää rakentamislupaa. Tämä koskee niin pihasaunaa, vierasmajaa kuin vaikkapa aittaakin. Osassa kunnista on jo nyt ollut mahdollista rakentaa pieni piharakennus ilman lupaa, mutta uusi laki sallii tämän toiminnan kaikkialla.”
”Rakennukseesi voi tulla esimerkiksi sähköt ja juoksevaa vettä, ja siellä voi olla kiukaan ohella erillinen takka, etkä tarvitse rakentamislupaa. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos haluat tiloihisi ruoanvalmistusta varten sähkö-, puu- tai kaasuhellan. Tällöin talousrakennuksesta tulee asuinrakennus, joka edellyttää rakentamislupaa. Pelkkä mikroaaltouuni tai irrallinen keittolevy ei tee rakennuksestasi asuntoa.”
”Voit rakentaa alle 50 neliömetrin katoksen ilman rakentamislupaa. Laissa ei ole erillistä mainintaa siitä, onko katos tarkoitettu ajoneuvoille, grillaamista tai vaikkapa vain oleskelua varten.”
”Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että voit pystyttää pientuulivoimalan pihallesi ilman lupaa.”
”Ei kannata, ellet halua mahdollisia ikäviä jälkiyllätyksiä. Erilaisia rakentamiseen liittyviä määräyksiä on noudatettava samaan tapaan kuin aiemmin. Ensinnäkin huomiota pitää kiinnittää siihen, onko tontillasi rakennusoikeutta. Myös muita kaavamääräyksiä, rakentamismääräyksiä ja rakennusjärjestystä pitää noudattaa. Kaavamääräykset voivat asettaa ehtoja esimerkiksi sille, kuinka monta rakennusta tontilla saa olla, miten niitä voi sijoitella ja miltä niiden pitää näyttää. Myös paloturvallisuudesta on huolehdittava. Esimerkiksi rakennusoikeuden uupumisen vuoksi tarvitset poikkeamisluvan.”
”Uusi laki tuo helpotusta rakennusten käyttötarkoituksen muuttamiseen asemakaava-alueilla. Käyttötarkoituksen muutosta asumiseen asemakaavasta ei voida kieltää kaavanvastaisuuden perusteella. Käyttötarkoituksen muuttamisella katsotaan olevan erityinen syy, kun tuetaan rakennetun ympäristön kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä. Poikkeamiselle voidaan kuitenkin asettaa ehtoja. Huomioitavaa on, että käyttötarkoituksen muutos vaatii aina rakentamisluvan. Lisäksi kesämökkejä on saanut rakentaa Suomessa lievemmillä rakentamismääräyksillä kuin pysyviä asuntoja, joten mökin muuttaminen vakinaiseksi asunnoksi voi vaatia korjaustoimia.”
”Hankkeeseen ryhtyvä säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Byrokratia vähenee. Kolikon toinen puoli on korostunut vastuu, kun rakennusvalvonta ei ole aiempaan tapaan vahtimassa ja neuvomassa. Jos esimerkiksi päätät rakentaa saunarakennuksen, voi olla viisasta palkata hankkeeseen suunnittelija, vaikka rakennusvalvonta ei tätä edellytäkään. Rakenteiden suunnitteluun tarvitaan rakennesuunnittelija, ellei hankkeeseen ryhtyvä osaa koulutuksensa myötä suunnitella niitä itse.”
”Pahimmillaan rakennus voidaan joutua siirtämään tai purkamaan. Kuntien rakennusvalvonnat ovat olleet huolissaan siitä, että heidän jälkivalvontatyönsä lisääntyy.”