• Sudet tappavat lampaita monta kertaa aiemman verran, Tiilikainen luottaa metsästykseen

    Kasvanut susikanta ei ujostele pihoissa käyntiä. Lampurien toiminta vaikeutuu, kun sudet aiheuttavat ylimääräistä työtä.
    Sudet tappoivat vasikan valkoisen mökin kohdalle, 30 metrin päähän talon kuistista Haapajärvellä.
    Sudet tappoivat vasikan valkoisen mökin kohdalle, 30 metrin päähän talon kuistista Haapajärvellä. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    2.9.201507:00
    MT toimitus

    Susien tappamien kotieläinten määrä on moninkertaistunut viime vuosina. Tänä vuonna sudet ovat tappaneet MT:n keräämien tietojen mukaan jo 74 lammasta. Vähintään kahdeksan lampaan vahinkoja on tapahtunut ainakin viisi.

    "Lammastiloja on sekä lopettanut että niiden perustaminen on estynyt yleistyneiden susivahinkojen vuoksi", kertoo yläneläinen lampuri ja MTK Varsinais-Suomen johtokunnan jäsen Tapio Rintala.

    MTK Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtajan Jouni Jyringin mukaan maatiloille asennetuista riistakameroista on voitu nähdä, kuinka sudet ovat tulleet jopa navetan sisälle.

    Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan susivahinkoja ei voida täysin estää.

    "Tärkeintä on, että kannanhoidollisia lupia jatketaan, häiriköihin puututaan ja jos vahinkoja kaikesta huolimatta syntyy, ne korvataan."

    Ministerin mukaan kannanhoidollisten kaatolupien määrä arvioidaan syksyn tilanteen mukaan.

    Metsästäjäliitto esittää lupamäärän nostamista 70–80:en, kun viime vuonna lupia myönnettiin 24.

    "Kaikkien suurpetojen kohdalla on tärkeää, että metsästystä olisi sen verran, että petokannassa säilyy ihmisen pelko. Ongelmayksilöihin meille on tänä kesänäkin annettu poikkeuslupia ja pyritty reagoimaan nopeasti", Tiilikainen sanoo.

     

    Artikkelin aiheet
    sudet
    lampaat
    metsästys
    maatalous
    metsästäjälupien määräys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle