• LähiTapiolan maksetut korvaukset ja kokonaistulos nousivat alkuvuonna

    LähiTapiola-ryhmän liike- ja kokonaistulos kehittyivät tammi-kesäkuussa. Ryhmän mukaan epävarmuuden sävyttämät vuodet ovat lisänneet riskitietoisuutta vakuutuksien parissa.
    Lähitapiolan toimitusjohtaja on Juha Koponen (kuvassa).
    Lähitapiolan toimitusjohtaja on Juha Koponen (kuvassa). Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Talous
    15.8.202314:20
    Joonas Immonen

    LähiTapiola-ryhmä julkaisi tiistaina puolivuotiskatsauksensa, jonka mukaan ryhmän tulos kasvoi viime vuotisesta ollen alkuvuonna 255 miljoonaa euroa. Tiedotteen mukaan kokonaistuloksen positiivista kehitystä edellisen vuoden vastaavaan aikaan tuki erityisesti sijoitustoiminnan positiivinen kehitys.

    ”Sijoitustuotto käyvin arvoin oli 2,2 prosenttia. Ryhmän liiketulos säilyi vahvana ja oli 175 miljoonaa euroa. Vakavaraisuussuhde säilyi vahvana ollen kesäkuun lopussa 202 prosenttia”, ryhmän pääjohtaja Juha Koponen kertoo tiedotteessa.

    LähiTapiola-ryhmän vahinkoensivakuutuksen maksutulo oli 884 miljoonaa euroa ja kasvua edellisen vuoden vastaavasta ajasta kertyi 5,7 prosenttia. Alkuvuonna maksutulototeuma kertyi erityisesti yritysasiakkaiden maksuista, joissa kasvua oli 8 prosenttia.

    LähiTapiola Henkiyhtiön tulos vahvistui vertailukaudesta. Liiketulos oli 67 miljoonaa euroa ja kokonaistulos oli 79 miljoonaa euroa.

    Useiden kriisivuosien jälkeen suomalaiset ovat yhä halukkaampia varautumaan riskeihin ja turvaamaan talouttaan.

    ”Tämä näkyy muun muassa riskihenkivakuutusten kysynnän kasvuna. Vuodenvaihteen sote-uudistus sekä julkisuudessa esillä olleet ruuhkat terveydenhuollossa ovat vaikuttaneet lisäävästi terveysvakuuttamisen kysyntään. Oman talouden turvaa haetaan myös säästöratkaisuilla, kuten säästämällä rahastoihin”, Koponen sanoo.

    Lisää LähiTapiolan tuloksesta ja vakuutusmaailman trendeistä perjantain MT:ssä.

    15.8.2023 klo 14:47: Korjattu Koposen titteli. Hän on ryhmän pääjohtaja, ei toimitusjohtaja.

    Lisää aiheesta
    • Enemmistö ilmalämpöpumppujen vahingoista liittyvät laitteen eri osien rikkoutumisiin. Laiterikoissa usein viaksi mainitaan kompressori, joka kovassa käytössä hajoaa syystä tai toisesta.

      Koti | Salama tuhoaa ilmalämpöpumppuja erityisesti maaseudulla – näin vältyt kalliilta remontilta

    • Aurinkopaneelit lisäävät maatilojen paloriskiä. Asianmukaisesta asennuksesta on huolehdittava tilalla.

      Maatalousyrittäjät | Aurinkopaneelit ovat kasvava sähköpaloriski maatiloille – asennuksissa paljon puutteita, eikä asentajalla ole aina edes asennuslupaa

    • Myös pääkaupunkiseudulla oman asunnon keskimääräinen tuotto on kääntynyt laskuun.

      Talous | Asuntojen hinnat laskussa – varallisuuden kuilu syvenee edelleen pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä

    Artikkelin aiheet
    LähiTapiola
    vakuutusala
    taloustulos
    sijoitustoiminta
    riskienhallinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria