• Tutkimus: Lepakot välttelevät tuulivoimaloita – rakentamisen myötä elintila pienenee

    Tuulivoimaa rakennetaan kiihtyvällä tahdilla, mutta sen vaikutuksista luontoon ja eläimiin tiedetään hyvin vähän.
    Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) on Suomen yleisin lepakkolaji.
    Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) on Suomen yleisin lepakkolaji.  Kuva: Anna Blomberg
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    5.1.202315:00
    Katja Lamminen

    Turun ja Helsingin yliopistojen tutkijoiden tulokset osoittavat, että tietyt lepakkolajit välttelevät tuulivoimaloita Länsirannikon tuulivoimapuistoissa.

    Ultraäänilaittesiin perustuvat tutkimukset keskittyivät pohjanlepakkoon (Eptesicus nilssonii) ja siippoihin (Myotis), joihin kuuluu Suomessa tavallisimpana vesisiippa (Myotis daubentonii) ja neljä muuta lajia.

    ”Lepakot eivät pidä tuulivoimaloista. Kumpikin tutkituista lepakkoryhmistä loisti poissaolollaan tuulivoimaloiden lähellä. Pohjanlepakkoa alkoi kuulua vasta 800 metrin päässä. Siippojen kohdalla etäisyys saattaa olla tätäkin suurempi, koska niitä ei havaittu vielä kilometrin päässäkään”, väitöskirjatutkija Simon Gaultier Turun yliopiston biologian laitokselta kertoo tiedotteessa.

    Välttely voi johtua itse tuulivoimaloista, tai sitten tuulivoimala-alueista. Suomessa monet tuulivoimalat rakennetaan keskelle metsää ja rakentaminen edellyttää laajaa tieverkostoa. Lisäksi tuulivoimaloiden ympärille muokataan metsään aukko.

    ”Lepakoista varsinkin siipat viihtyvät metsässä, mutta eivät pidä aukeista alueista. Tämä saattaa olla yksi selitys sille, miksi siippoja ei esiinny tuulivoimaloiden läheisyydessä”, pohtii yliopistonlehtori Eero Vesterinen Turun yliopistosta.

    Lepakoita havaittiin eniten keskikesällä ja loppukaudesta, mikä saattaa johtua muuttoliikkeestä. Tutkitut tuulivoimalat sijaitsevat keskeisillä muuttoreiteillä, ja suuri osa suunnitelluistakin tuulivoima-alueista sijoittuu näille seuduille.

    ”Jos otamme huomioon havaitsemamme välttelyvaikutuksen ja kaikki suunnitellut voimalat, noin 7 prosenttia Suomen pinta-alasta muuttuu lepakoille epäsuotuisaksi”, arvioi akatemiatutkija Thomas Lilley Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

    Tutkijat tähdentävät, että vaikka uusiutuvan energiatuotannon lisääminen on tärkeää, tulisi luonnon monimuotoisuus ottaa päätöksenteossa aina huomioon.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria