• Kadetti liukastui, ase laukesi ja edellä kulkenut loukkaantui vakavasti – tutkinnan mukaan syynä oli viallinen hihna ja liian täydet kädet

    Turvallisuustutkinnan johtopäätösten mukaan onnettomuusaseessa ei havaittu teknistä vikaa.
    Rynnäkkökiväärillä voi ampua sekä kerta- että sarjatulta. Kuva huhtikuulta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.
    Rynnäkkökiväärillä voi ampua sekä kerta- että sarjatulta. Kuva huhtikuulta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    7.5.202410:30
    STT–

    Puolustusvoimien harjoituksessa Kuhmon Vuosangassa tapahtuneen ampumaonnettomuuden turvallisuustutkinta on valmistunut, kertoo Puolustusvoimat.

    Yksi tutkinnan johtopäätöksistä on, että aiemmin havaittuja turvallisuusongelmia ei usein käsitellä esimerkiksi ampumaharjoituksen eri puhutteluissa tai harjoittelussa. Tämä johtaa siihen, että erilaisia palveluksen vaaroja ei täysin tunnisteta.

    Onnettomuudessa loukkaantui viime vuoden tammikuussa yksi Maanpuolustuskorkeakoulun kadetti Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueella.

    Ryhmän siirtymisen aikana yksi kadeteista liukastui pimeässä harjoiteltaessa. Kaatuessa hänen rynnäkkökiväärinsä laukesi ja yksi luodeista osui edellä kulkeneeseen kadettiin, joka loukkaantui vakavasti ylävartaloon.

    Turvallisuustutkinnan johtopäätösten mukaan onnettomuusaseessa ei havaittu teknistä vikaa.

    Onnettomuusaseen hihna oli kuitenkin vaurioitunut, eikä sitä voinut säätää. Aseen laukaissut kadetti kantoi aseen lisäksi valaisuvälineitä. Tämä yhdessä aiheutti sen, että kadetin ote aseesta muuttui. Muuttunut aseote on saattanut mahdollistaa aseen vaihtimen tahattoman siirtymisen varmistamattomaan tilaan.

    Aseet varmistettiin ammunnan alkaessa, mutta aseiden tilaa ei tarkistettu säännönmukaisesti. Turvallisuustutkintaryhmän mukaan tämä ei ole suositeltavaa turvallisuuden kannalta.

    Turvallisuustutkintaryhmä suosittelee Puolustusvoimille muun muassa ase- ja ampumakoulutuksen riskienhallinnan käytäntöjen tarkentamista, henkilöstön osaamisen varmistamista ja taisteluvarustuksen kehittämistä.

    Artikkelin aiheet
    ampumaonnettomuus
    Puolustusvoimat
    Maanpuolustuskorkeakoulu
    turvallisuustutkinta
    Kuhmo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle