• KOMMENTTI Kumpi on asiakas?

    Uutiset
    7.9.201516:00
    Tuulikki Viilo

    Erot tallivuokrissa eivät äkkiseltään tunnu isoilta. Vuosikymmenessä kympeistä tulee kuitenkin tuhansia ja satasista kymmeniätuhansia.

    Perheemme harrastehevosen

    ensimmäinen karsinapaikka maksoi 220 euroa kuussa.

    Sittemmin talli on vaihtunut neljästi ja hintakin on matkan varrella tuplaantunut. Sekin on vielä kaukana hintakärjestä.

    Täysihoitopalveluiden tarjoajalla on edessään haastava päätös: hänen asiakkaansa eivät ole vain eriluonteisia, vaan kokonaan eri lajia. Kumpaa palvella ja kenen tarpeita kuunnella?

    Lompakkoa pitelevä osapuoli voi arvostaa siisteyttä, sijaintia, hyviä säilytystiloja ja maneesia. Eipä olisi viihtyisä kahviokaan pahitteeksi.

    Hevonen viis veisaa vaikka maali hilseilisi ja maneesin korvaa kenttä, kunhan olisi tilaa, suoja ja lajitovereiden seuraa.

    Lompakko vie: hintakärjen talleissa tarhat ovat usein pikemminkin hiekkapohjaisia säilytyslokeroita kuin viihtymiseen tarkoitettuja ulkoilualueita.

    Omistaja hörppii kahvit

    viihtyisässä taukotilassa, mutta hevosella ei ole mitään tekemistä muutaman tunnin ulkoilunsa

    aikana.

    Omalta osaltani ne kahvit on hörpitty. Nykyisessä tallissa

    vedenkeitin kiehauttaa pikasumpit ja ne juodaan pihassa.

    Talli on aktiivipihatto, joka tarkoittaa että hevonen voi itse päättää onko ulkona vai sisällä. Hinta on maneesitalliksi jopa

    halpa, sillä menoeristä suurimmista – työvoimassa – automatisoitu ruokinta säästää.

    Mukana on myös kilpailevia ratsuja, joten pelkästä puskailijoiden puuhastelusta ei ole kyse.

    Yllättävin etu on kuitenkin päästä seuraamaan, miten monivivahteisia suhteita hevosilla on toisiinsa: vanha ruunamme on löytänyt sydämensä valituksi

    tamman, jota se seuraa kaikkialle.

    Nojaan aitaan katsellen niitä, kun pitäisi lähteä kotiin: On virkistävää nähdä vaihteeksi hevonen, jolla on myös oma elämä.

    Tuulikki Viilo

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hevosharrastus
    tallivuokraus
    hevosenhoito
    aktiivipihatto
    hevonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria