
Maatalouden kriisipaketti saa tukea hallituspuolueista. Keskustan ryhmänjohtajan Matti Vanhasen mukaan kriisipaketista päätetään lisäbudjetissa, mutta ei vielä ensi tiistain kehysriihessä.
Tuen suuruuteen keskusta ei vielä ota kantaa.
Perussuomalaisten ryhmänvetäjän Sampo Terhon mukaan hallitus tekee kaikkensa, jotta maatalouden ahdinko saadaan ratkaistua.
"Se, minkä suuruinen tukipaketti tulee aikanaan olemaan, on yhteisesti hallituksessa neuvoteltava asia. Summan suuruudella en voi tässä vaiheessa spekuloida", Terho sanoo.
Myös kokoomuksen ryhmässä on ymmärrystä maatalouden vaikeuksille. Ryhmän puheenjohtaja Arto Satonen ei kuitenkaan halua kommentoida mahdollista kriisipakettia tässä vaiheessa.
MTK on vaatinut vähintään 100 miljoonan euron kriisitoimia. Suoran tiloille maksettavan kriisituen lisäksi tuottajajärjestö esittää muun muassa maatalousrakennusten kiinteistöveron alennusta, polttoaineiden veronpalautuksen korottamista ja lisäpanostuksia lomitukseen ja jaksamiseen.