• Puolet siirtyy e-laskuun

    Uutiset
    29.11.201315:00
    MT toimitus

    Puolet yrityksistä siirtyy suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun helmikuussa.

    Suoraveloitus päättyy tammikuun viimeisenä päivänä. Pankit arvioivat, että hieman yli puolet laskuttajista muunsi laskutuksensa. Tulosta pidetään hyvänä.

    Laskuttava yritys ja pankki muunsivat suoraveloituksen e-laskuksi tai suoramaksuksi. Siirto tehtiin automaattisesti asiakkaan puolesta.

    Tärkeä päivämäärä ohitettiin viikko sitten. Yritysten piti marraskuun 20. päivään mennessä ilmoittaa pankkiin suoraveloituksen muuntaminen.

    Johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen Finanssialan keskusliitosta sanoo, että viimeisellä muuntoviikolla pankeissa oli kiireistä ja ruuhkaista.

    Pankkiasiakkaille varataan kaksi kuukautta mietintäaikaa, hyväksyvätkö vai hylkäävätkö he suoraveloituksen siirron e-laskuksi tai suoramaksuksi.

    Laskuttajat laskuttavat paperilaskuilla, jos suoraveloituksen muunto jäi ilmoittamatta. Maksaja voi tulevaisuudessa pyytää e-laskua tai suoramaksua.

    Uusia muuntopäiviä ei tule, jolloin asiakas siirrettäisiin automaattisesti suoramaksuun tai e-laskutukseen. Maksajan pitää ottaa yhteyttä pankkiin.

    Kuluttajien kannattaa Tolvasen mukaan seurata postia, ettei laskuja vahingossa jää maksamatta. Nyt kirjeessä tulee lasku, kun ennen ilmoitettiin suoraveloituksesta. JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    e-lasku
    suoraveloitus
    suoramaksu
    pankit
    laskutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria