• PÄIVÄN KYSYMYS Voiko omapappi vihkiäulkomailla?

    Uutiset
    25.5.201216:00
    Stina Haaso

    Voiko suomalaisen papin pyytää vihkimään ulkomaille, Ulkosuomalaistyön apulaissihteeri Susanna Merikanto-Timonen Kirkon tiedotuskeskuksesta?

    Suomalaisella papilla ei ole vihkioikeutta Suomen rajojen ulkopuolella. Mutta asian voi järjestää niin, että pappi vihkii parin ensin Suomessa ja sitten sama tuttu pappi voi tulla siunaamaan liiton ulkomaille.

    Kuinka suosittua on mennä ulkomailla naimisiin?

    Se on nyt selvästi nouseva trendi. Ja avioliiton solmiminen ulkomailla on nykyään myös melko helppoa.

    Avioliiton voi solmia paikallisen viranomaisen edessä, siirtolaispapin vihkimänä tai hoitaa ensin kirkollinen vihkiminen Suomessa ja sitten siunaus ulkomailla. Kaksi viimeistä tapaa ovat melko helppoja toteuttaa, joten niiden suosiokin on siksi nousussa.

    Miksi ulkomailla naimisiin meno viehättää?

    Ihmiset hakevat sieltä eksotiikkaa ja yksityisyyttä. Halutaan, että se itselle tärkeä tapahtuma tapahtuu jossain upeassa ja itselle merkityksellisessä paikassa.

    Entistä useammin maailmalle lennätetään koko suku. Esimerkiksi Thaimaassa järjestetään suomalaisten häitä niin, että paikalle saapuu kymmeniä sukulaisia ja ystäviä.

    Onko ulkomailla solmittu avioliitto pätevä Suomessa?

    On. Todistuksia solmituista avioliitoista toimitetaan suomalaisille viranomaisille kuitenkin vaihtelevasti.

    Onko ulkomailla solmituista avioliitoista tilastoja?

    Valitettavasti ei ole. Ulkomailla solmitut avioliitot rekisteröidään solmituiksi naisen kotiseurakunnassa.

    STINA HAASO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vihkiminen ulkomailta
    avioliitto
    suomalainen pappi
    ulkosuomalaiset
    kirkolliset toimitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria