• Kätilö kilpailee Aasiassa

    Uutiset
    17.6.201516:00
    Kaijaleena Runsten

    Ohjaaja Antti J. Jokisen elokuva Kätilö osallistuu juhannusviikolla kilpasarjaan kansainvälisillä festivaaleilla Shanghaissa. Solar Filmsin tuottama elokuva on ehdolla kahdeksassa luokassa.

    Shanghain festivaali kuuluu lajissaan arvostetuimpiin niin sanottuihin A-listan elokuvajuhliin.

    Aki Kaurismäen lisäksi suomalaisten ohjaamia ja käsikirjoittamia elokuvia on nähty harvakseltaan kansainvälisillä festivaaleilla pääsarjoissa.

    Viimeksi samaan pystyi Petri Kotwican ohjaama ja käsikirjoittama Musta jää Berliinin kilpasarjassa vuonna 2008.

    Pitkiä elokuvia selvästi paremmin kansainvälisissä mittelöissä ovat pärjänneet lyhytelokuvat ja dokumentit.

    Kätilö ajoittuu jatkosodan loppuun ja Lapin sotaan. Se perustuu Katja Ketun palkittuun romaaniin, jonka pohjalta Antti Jokinen ja Kettu ovat tehneet käsikirjoituksen. Se kuvattiin viime vuonna Liettuassa, Lapissa ja Norjassa Jäämeren rannalla.

    Kätilö on lähdössä kansainväliseen levitykseen ainakin Ranskaan, Saksaan ja Britanniaan. Myös Japanissa ja Kiinassa siitä ollaan kiinnostuneita, Jokinen kertoo.

    Elokuva tulee kotimaassa ensi-iltaan 4. syyskuuta.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kätilö
    Antti J. Jokinen
    elokuva
    Shanghai
    festivaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle