• Ruotsissa jo yli 3  000 koronakuolemaa – Venäjällä uusi ennätys koronatartuntojen määrässä

    Suhteessa väkilukuun kuolleita on nyt miljoonaa asukasta kohden 301. Suomessa vastaava luku on 46.
    Covid-19-tautiin on nyt Ruotsissa kuollut 3040 ihmistä. LEHTIKUVA / AFP
    Covid-19-tautiin on nyt Ruotsissa kuollut 3040 ihmistä. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    7.5.202021:51
    STT

    Ruotsissa koronaviruksen aiheuttamien kuolonuhrien määrä on noussut yli 3 000:een. Eilisen jälkeen uusia kuolemantapauksia on kirjattu 99. Covid-19-tautiin on nyt Ruotsissa kuollut 3  040 ihmistä.

    Suhteessa väkilukuun kuolleita on nyt miljoonaa asukasta kohden 301. Suomessa vastaava luku on 46.

    Koronatartuntoja on Ruotsissa vahvistettu reilut 24  600. Valtionepidemiologi Anders Tegnellin mukaan yhä suurempi osa näistä on peräisin sairaanhoidosta, missä henkilökuntaa testataan nyt aiempaa laajemmin.

    Pääministeri Stefan Löfven haluaa hallituksen asettavan erityisen komitean selvittämään koronaepidemian kulkua sekä viranomaisten ja poliitikkojen sen aikana tekemiä toimenpiteitä. Myös muut valtiopäiväpuolueet pääsevät hänen mukaansa vaikuttamaan komitean työhön.

    Löfven kuitenkin korosti, että selvitysryhmän perustamisen aika ei ole nyt vaan vasta kun epidemia on ohi.

    "Meidän täytyy pohtia ja tehdä johtopäätöksiä siitä, miten tämä on vaikuttanut ja mitä meidän pitäisi tehdä yhteiskunnan vahvistamiseksi", Löfven sanoi.

    Venäjällä on todettu yli 11 200 uutta koronavirustartuntaa, mikä on jälleen uusi ennätys päivittäisten tartuntojen määrässä, kertoo Moscow Times. Yhteensä Venäjällä on todettu yli 177 000 tartuntaa.

    Vuorokauden aikana covid 19 -tautiin on kuollut Venäjällä 88 ihmistä. Yhteensä kuolleita on 1 625. Väkilukuun suhteutettuna Venäjällä on kuollut 11 ihmistä miljoonaa asukasta kohti, kertoo tilastosivusto Worldometer.

    Venäjän pääkaupungissa Moskovassa koronavirusrajoituksia jatketaan toukokuun loppuun saakka, ilmoitti kaupungin pormestari Sergei Sobjanin.

    Koronatartuntojen määrä on Venäjällä suurimmillaan juuri Moskovan seudulla. Pormestarin mukaan kansalaisten itsensä huolehtimaa eristäytymistä jatketaan eikä ravintoloita, teattereita ja urheilutiloja ole syytä vielä avata.

    Artikkelin aiheet
    Ruotsi
    Venäjä
    koronavirus
    covid-19
    pandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle