• Pörssivuosi alkoi punaisella

    Metsä- ja ruoka-alan yhtiöt laskettelevat Helsingin pörssissä jyrkkää mäkeä.
    Pörssissä on nähty vuoden alussa poikkeuksellisen paljon punaista.
    Pörssissä on nähty vuoden alussa poikkeuksellisen paljon punaista. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    7.1.201613:05
    Eija Mansikkamäki

    Uusi vuosi alkoi sijoitusrintamalla poukkoillen. Vuoden alkupäivinä Helsingin pörssissä virisi jo pieni nousu, mutta sitten Kiina veti kurssit alamäkeen.

    Kaupankäynti on keskeytetty Kiinassa tällä viikolla kahdesti, koska siellä uudet säännöt määräävät keskeyttämään loppupäivän kaupankäynnin, jos lasku ylittää seitsemän prosenttia. Toimenpiteen tarkoituksena oli rauhoittaa kaupankäyntiä, mutta seurauksena on ollut lähinnä kansan lisääntynyt myyntipaniikki.

    Myös talouskasvuennustetta on reivattu eri arvioissa alaspäin, noin kuuteen prosenttiin. Hallituksen virallinen tavoite on ollut seitsemän prosenttia.

    Helsingissä lasketellaan

    Tänään torstaina Helsingin pörssi on liukunut nelisen prosenttia ja vuoden alusta reilut kuusi prosenttia. Viime vuonna kurssit nousivat Helsingin pörssissä noin 10 prosenttia.

    Tänään torstaina esimerkiksi Outokummun, YIT:n, Ponssen ja Stora Enson osakkeet olivat ennen puoltapäivää yli kuuden prosentin laskussa ja Metson ja Valmetin yli viiden. Muista metsäyhtiöistä UPM ja Metsäboard olivat noin 4,5 prosentin jyrkässä alamäessä.

    Ruokayhtiöistä Olvi oli yli viiden, Atria ja Raisio liki neljän, HKScan yli kahden ja Apetit reilun yhden prosentin laskussa.

    Turkisyhtiö Saga Fursin osake oli reilun prosentin miinuksella.

    Nousijoita oli vain kourallinen, kärjessä Kotipizza ja Sotkamo Silver yli viiden prosentin nousuillaan.

    Kurssit ovat laskeneet viime päivinä myös muissa Euroopan pörsseissä sekä Japanissa ja Yhdysvalloissa.

    Artikkelin aiheet
    Helsingin pörssi
    metsäteollisuus
    ruokateollisuus
    pörssikurssit
    Kiina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria