• Nordean palvelut pätkivät yhä – Kelan etuuksien maksamisessa voi olla viiveitä

    Monet palvelut toimivat myös hitaammin kuin yleensä.
    Nordean palvelukatkon oli tarkoitus päättyä sunnuntaina.
    Nordean palvelukatkon oli tarkoitus päättyä sunnuntaina. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Uutiset
    9.3.202110:23
    STT

    Nordean tileille tänään maksettavissa Kelan etuuksissa ja palkoissa saattaa olla viiveitä, pankki kertoo verkkosivuillaan.

    Nordean sunnuntaina alkanut palvelukatko on venynyt poikkeuksellisen pitkäksi. Nordea tiedotti etukäteen laajasta palvelukatkosta, jonka oli tarkoitus päättyä sunnuntaina.

    Valtaosa muista palveluista toimii normaalisti, mutta monet palvelut toimivat hitaammin kuin yleensä. Siirtomaksut ovat poissa käytöstä ja verkkopankkipalveluissa voi olla puutteita tili- ja korttitapahtumien näkymisessä. Nordea ei ole tiedottanut, milloin ongelmat ovat ohi.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    Kela
    palvelukatko
    verkkopankki
    maksuviive
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria