• Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julkaistaan kokonaisuudessaan tänään

    Jo perjantaina kerrottiin, että VM:n ehdotuksen mukaan valtiontalous pysyisi selvästi alijäämäisenä koko kuluvan vaalikauden ajan. Vielä vuonna 2027 alijäämän ennakoidaan olevan runsaat yhdeksän miljardia euroa.
    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esitteli budjettiehdotuksen päälinjaukset jo perjantaina. Ehdotus ensi vuoden budjetiksi on 10,1 miljardia euroa alijäämäinen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.
    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esitteli budjettiehdotuksen päälinjaukset jo perjantaina. Ehdotus ensi vuoden budjetiksi on 10,1 miljardia euroa alijäämäinen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.  
    Uutiset|Politiikka
    28.8.202307:23
    STT–

    Ensi vuodelle kaavailluista valtion menoleikkauksista ja muista talouspäätöksistä saadaan tänään tarkempia suuntaviivoja, kun valtiovarainministeriö (VM) julkaisee budjettiehdotuksensa kokonaisuudessaan.

    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esitteli budjettiehdotuksen päälinjaukset jo perjantaina. Ehdotus ensi vuoden budjetiksi on 10,1 miljardia euroa alijäämäinen.

    Budjettiehdotuksen mukaan hallituksen säästöpäätökset pienentäisivät valtion ensi vuoden menoja 0,7 miljardia euroa.

    Lisäksi hallitus aikoo muun muassa keventää työn verotusta noin 100 miljoonalla eurolla ensi vuoden alusta. Veronkevennys toteutettaisiin työtulovähennystä kasvattamalla.

    Myös polttoaineverotusta on tarkoitus alentaa ensi vuoden alusta, millä kompensoidaan jakeluvelvoitteen myöhempien vuosien nousun vaikutusta polttoaineiden pumppuhintoihin.

    Ensi vuoden budjettiehdotuksen ohella VM julkaisee tänään myös ehdotuksen valtiontalouden kehyspäätökseksi vuosille 2024–2027. Kehykset ohjaavat valtion lähivuosien rahankäyttöä.

    Jo perjantaina kerrottiin, että VM:n ehdotuksen mukaan valtiontalous pysyisi selvästi alijäämäisenä koko kuluvan vaalikauden ajan. Vielä vuonna 2027 alijäämän ennakoidaan olevan runsaat yhdeksän miljardia euroa.

    Valtion ensi vuoden budjetin valmistelu jatkuu VM:n ja muiden ministeriöiden kahdenvälisillä neuvotteluilla. Sen jälkeen hallitus kokoontuu ruotimaan talouslinjauksia budjettiriiheensä 19.–20. syyskuuta. Hallituksen esitys ensi vuoden budjetiksi julkistetaan 9. lokakuuta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa