• Kreikka tiukentaa taas koronavirustoimiaan – tautitapausten määrä nousussa rajojen aukaisemisen jälkeen

    Kreikka löysäsi liikkumisrajoituksia toukokuun alussa ja avasi rajojaan heinäkuun alussa.
    Kreikka avasi rajojaan heinäkuun alussa muun muassa matkailijoille, mutta koronavirustartuntojen määrä on lähtenyt viime aikoina selvästi nousuun.
    Kreikka avasi rajojaan heinäkuun alussa muun muassa matkailijoille, mutta koronavirustartuntojen määrä on lähtenyt viime aikoina selvästi nousuun. Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    13.7.202019:19
    STT

    Kreikka on ilmoittanut tiukentavansa jälleen koronavirukseen liittyviä varotoimia, sillä tartuntojen määrä on viime aikoina ollut selvässä nousussa, kertoo Guardian.

    Tartuntoja on levinnyt sekä maahan saapuneiden matkailijoiden kautta että tuntemattomista lähteistä maan sisällä. Jotkut asiantuntijat pelkäävät koronaviruksen toisen aallon nyt iskeneen maahan.

    Kreikka löysäsi liikkumisrajoituksia toukokuun alussa ja avasi rajojaan heinäkuun alussa.

    Kreikassa on tähän mennessä todettu noin 3 800 koronavirustartuntaa ja 193 virukseen liittyvää kuolemaa. Väkilukuun suhteutettuna tartuntoja on miljoonaa asukasta kohden 365 ja kuolemia 19. Suomessa vastaavat luvut ovat 1 317 ja 59.

    Epidemiologit ovat olleet Kreikassa huolissaan oireettomista tartuntaa kantavista matkailijoista. Kasvavaa huolta kohdistuu nyt myös kreikkalaisten leväperäiseen suhtautumiseen sosiaalista eristäytymistä kohtaan.

    Viranomaiset aikovat muun muassa tehostaa testaamista maan pohjoisrajalla, jonka toisella puolella Balkanin naapurimaissa tartunnat ovat olleet kovassa kasvussa. Balkanin maista vierailee Pohjois-Kreikassa paljon turisteja.

    Artikkelin aiheet
    Kreikka
    koronavirus
    matkailu
    rajoitukset
    epidemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria