
Ylen tietojen mukaan hallitus haluaa lisätä tieliikenteen polttoaineen sisältämää uusiutuvan energian määrää enemmän kuin aiemmin on sovittu. Ylen mukaan muutoksen seurauksena Suomeen voidaan tarvita jopa kolme uutta miljardiluokan biojalostamoa.
Hallitusohjelman mukaan liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuus nousee 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Käytännössä polttonesteen sisällöstä olisi tuolloin uusiutuvaa energiaa 23,5 prosenttia, Yle kertoo.
Ylen kertoo hankkineensa useasta lähteestä tiedon, että hallitus joutuu nostamaan tavoitetta ehkä jopa noin kymmenellä prosenttiyksiköllä.
Ylen tietojen mukaan hallitus neuvottelee biopolttoaineen jakeluvelvoitteen tasosta strategiaistunnossaan ensi maanantaina.
Yle kertoo liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) vahvistaneen, että jakeluvelvoitetta on nostettava hallitusohjelman tasolta.