• Antti Rinne: "Keskusta päättää itse ministerinsä" – SDP:n puolesta Sipilä voi olla ministeri

    Seuraava komissaari on demari, Rinne vahvistaa.
    Puolueiden puheenjohtajat ovat päävastuussa hallitusneuvotteluista.
    Puolueiden puheenjohtajat ovat päävastuussa hallitusneuvotteluista. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    13.5.201914:10
    Aimo Vainio

    Hallitusneuvottelija ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ihmettelee, mistä on peräisin huhu, että SDP ei hyväksyisi keskustan puheenjohtajaa Juha Sipilää ministeriksi.

    ”Ei SDP päätä, ketä keskusta nimittää ministeriksi. Se on täysin keskustan päätös", Rinne sanoi MT:n haastattelussa perjantaina.

    Hallitusneuvottelujen alla uutisoitiin, että SDP:llä olisi ehto keskustan hyväksymiselle hallitukseen. Se olisi, että Sipilä ei saisi ministerin paikkaa. Nyt Rinne siis kiistää uutisen.

    Sipilä vetää nyt keskustan hallitusneuvotteluja. Hän on edelleen puolueen puheenjohtaja, vaikka on eroamassa syyskuussa.

    Rinteen mukaan keskustan talousajattelu on kokoomusta yhtenäisempää. Siksi hän valitsi hallituskumppaniksi keskustan kokoomuksen sijaan.

    ”Kokoomuksessa oli kaksi talouslinjaa”, Rinne kommentoi kumppanitunnusteluja.

    Hän ei ota kantaa siihen, onko keskustan talouspolitiikka nyt siirtymässä Sipilän pääministeriajan jälkeen vasemmalle ja oliko se syy valita keskusta kumppaniksi.

    Seuraava EU-komissaari on demari.

    ”On ollut jo pitkään selvää, että isoin puolue tekee siitä esityksen”, Rinne sanoo.

    Lue myös:

    SDP:n Antti Rinne: "Poliisien määrää pitää lisätä" – odotti kerran itsekin poliisia maaseudulla puolitoista tuntia

    Artikkelin aiheet
    Antti Rinne
    Juha Sipilä
    Suomen Keskusta
    SDP
    hallitusneuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle